Syksyn korvassa, myöhemmällä, kun "Martti oli maalla, karttu jäällä, paimenet kylän kululla", alkoivat järvet jäätyä. Niin pian kuin jää kannatti ottivat Niemelän nuoret pojat kirveet kainaloonsa ja menivät pyytämään hamarakaloja. Ne kalat jotka olivat tunkeutuneet rantahietikolle, liikkuivat siellä aivan kömpelösti tahi olivat yhdessä kohden. Kirkkaan jään läpi ne näkyivät aivan selvästi. Missä pojat huomasivat joko mateen, hauin, ahvenen tahi muun kalan, siihen he lyödä täryttivät kirveen hamaralla kalan pään kohdalle. Tiettävästi tällaisesta täräyksestä kala kuoli tahi meni tainnoksiin. Sitten tekivät pojat jäähän aukon, josta ottivat kalan jäälle. Tällä tavalla saivat pojat kaloja koko joukon. Niitä kutsuttiin hamarakaloiksi, kun ne olivat kirveshamaralla tapettuja.
* * * * *
— Tänä talvena näyttää olevan vanhain vuoro kuolla, koska lunta kyettää näin iltapuolella ensi kerran tänä syksynä, sanoi Niemelän isäntä eräänä marraskuun iltapäivänä tupaan tultuaan.
— Eipä taida jousta vetää nuortenkaan suonet, vastasi ukko-Lauri vähän äreästi.
— Ukko-Lauria taitaa pelottaa kuolema, kun noin onkeensa otti isännän sanat, virkkoi Mari-täti nauraen. Jo meidän pitää se tietää, että voipihan nuorikin kuolla, mutta vanhalla on pakko.
— Ei tosiaan nuoren nahka haasialla kestä, vastasi ukko-Lauri. Mutta teillä näyttävät olevan vanhat tiellä, ja siksi ne joutaisivat kuolemaan.
— Tiellähän laiskat ovat riihessä, sanoi Mari-täti. Luulisi jo meidän ikäisten ihmisten saaneen elämästä kyliänsä ja odottavan vain kuolemaa niin kuin härkä hamaraa.
— "Eteenpäin elävän mieli, kuollut taakseen katsokoon", sanoo vanha sananparsi. Minäkin olen jo viisikahdeksatta vuotta vanha ja tuo minun ukkoni Lauri on seitsemän vuotta minua vanhempi, mutta tämä maailma on hänestä vielä niin makea, ettei hän raskisi sitä jättää, aina vain eläisi, vaikkei kunnolla enää kykene mitään tekemään, virkkoi Helka-ämmä.
— Kyllähän sinä ämmäseni sanot olevasi valmis kuolemaan milloin tahansa, mutta jos paraikaa kuolema tulisi sinua noutamaan, niin taitaisi olla toiset kielet. Sinä työntäisit surmalle kenet tahansa, jos vain itse saisit elää, sanoi ukko-Lauri lauhtuneena.
— En työntäisi enkä tarjoisi edestäni ketään, siitä saisit olla huoletta, vaan menisin itse. Minusta nähden sinä saisit elää vielä toisen mokoman vuosia lisää. Minä olen jo saanut tarpeikseni tästä elämästä, vastasi Helka-ämmä.