Siihen päättyi se jupakka.
* * * * *
Seuraavana aamuna sanoi Mauno-setä:
— Kun nyt jo alkaa lunta tuikkailla, niin eiköhän olisi parasta käydä hakemassa reen pajuja, kainalotuomia ynnä muita tarpeita kotiin.
— Niin minäkin arvelen, vastasi isäntä. Nyt on uusi kuu, ja lumen härmä on sikseen jäällä, ettei enää niljota, jotta ranteilta sopii hakea tuomia ja jokien varsilta pihlajoita ja pajuja. Antti ja Eerikka menkööt Kuunjoen varsille ja Mauno-setä kävelköön Luorikon ranteilla.
Tämän kuultuaan pukeusi ukko-Lauri pian, otti kirveen tuvan penkin alta ja alkoi sen kanssa kävellä Aitjärven rantaa kohden.
— Kah, mihinkäs isäsi menee noin kiivaasti? kysyi Helka-ämmä pojaltaan Matilta katsoessaan ikkunasta ulos.
— En minä tiedä varmaan, vaan eikö tuo menne hakemaan reen pajuja
Aitjärven ranteilta, vastasi Matti.
— Mene sinä Matti isäsi perästä ja hoida häntä; hän voipi langeta ja särkeä vanhan päänsä, käski isäntä.
Matti teki niinkuin käskettiin ja palasi vähän ajan perästä isänsä kanssa tuoden pihlajoita ja tuomia tullessaan. Isäntä vähän nuhteli ukko-Lauria, kun niin vanha mies syyttä, pakotta lähtee yksinään pitkin ranteita kävelemään, vaikka talossa on nuorempiakin miehiä.