— Minä kesällä kalastaissani näin niin erinomaisen hyvän tuomen ja karttupuun; ne kävin nyt hakemassa, ennen kuin muut ennättävät, vastasi ukko-Lauri.
Iltapuolella palasivat toisetkin miehet kantaen olallaan ison joukon kaikenlaisia tarvepuita, jotka oli väännetyllä vitsalla nidottu nipulle ja nyt vietiin vastaiseksi varaksi rekikatokseen.
Puhteet
Sisältö: Lammasnahkain valmistaminen. Raavasnahkain parkitseminen ja jako. Reen teko. Vempeleiden ja jalaksien painaminen. Tupakkatyllin valmistaminen. Korien teko. Verkon kudonta. Tulen pito. Kehrääminen. Nuotanköysien teko. Verkkorihmojen kertaaminen. Sadut, arvoitukset ja runot. Riihen puiminen ja ruokalajit.
Tavallisesti varustettiin niin Niemelässä kuin muissakin taloissa jo päiväiseen aikaan työaineet ja kapineet, joista aamu- ja iltapuhteilla jotakin valmistettiin. Niinpä esim. ukkomiehet pirottelivat jo päiväiseen aikaan pärehalot ulkona pihalla ja toivat ne tuvan päreorsille sulamaan. Vitsat, joista puunuoraa punottiin, tuotiin jo päivällä tupaan; samaten muutkin raaka-aineet varustettiin jo päivällä, paitsi ne, jotka olivat tuvassa kuivamassa, niin kuin reen jalakset, kaplaat, astialaudat ym. käsiteollisuuteen kuuluvat ainekset.
Kun lampaannahkat olivat tallin luhdissa kälvettyneet (puoleksi kuivahtaneet), toi Mauno-setä ne vartaineen päivineen tuvan orsille kuivamaan. Nahkain kyllin kuivuttua laitettiin hapatus. Mauno-setä toi hapatustiinun tupaan, asetti sen pankonpäähän, pani sisään ensin haaleaa vettä, sitten vähäsen ruis- ja vähän enemmän kaurajauhoja sekä hitusen suoloja. Seoksen pari vuorokautta hapattua se oli valmis käytettäväksi.
Samana päivänä kun hapatus tehtiin otti Mauno-setä puolet eli kymmenen lammasnahkaa tuvan orsilta, irroitti ne vartaista, sitoi yhteen kimppuun nuoralla ja pani kimpun kelkkaan, johon hän myös sijoitti tuuran ja kirveen, sekä otti pitkän seipään. Nämä kaikki hän veti jäälle, hakkasi avannon tuuralla, teroitti seipään, jonka iski vaajaksi keskelle avantoa. Vaajaan hän sitoi lammasnahkain ympärillä olevan nuoran pään ja laski nahkakimpun avantoon likoon. Kelkan, tuuran ja kirveen hän vei mennessään kotiin.
Seuraavana päivänä Mauno-setä meni kelkan ja vartan kanssa jäälle, jossa otti lammasnahkat avannosta, sotki niitä jäällä vartalla ja huuhteli tarkoin joka nahkan erikseen avannossa siksi, kunnes ne tulivat puhtaiksi. Sitten hän pani nahkat ja vartan kelkkaan, ja veti ne riiheen valumaan. Nahkain kylliksi valuttua hän toi ne tupaan ja latoi yksitellen hapatustiinuun. Nahkain päälle hän pani ristiin päretikut, jotka hän kiinnitti pirkaleella ja painoi niin alas, ettei nahkoja ja päreitä näkynyt yhtään. Sitten hän pani kannen tiinun päälle.
Hapatustiinun kohdalle orteen sitoi Mauno-setä riippumaan koivuisen nahkakoukun, jossa hän joka aamupuhteella pusersi nahkoja. Hän otti ensin kannen tiinun päältä ja pani sen kolpitsalle, kiukaan rinnan penkille. Sitten hän otti pirkaleen ja päreet tiinusta ja asetti ne tiinun kannelle. Sen perästä hän otti yhden lammasnahkan kerrallaan, ripusti sen keskosistaan koukkuun ja pusersi nahkasta hapatuksen niin tarkkaan kuin voi ja laski nahkan tiinun kannelle. Sitten hän levitti nahkat ja upotti tiinuun takaisin. Tällä tavoin tulivat vuorostaan päällimmäiset nahkat alimmaisiksi ja alimmaiset päällimmäisiksi. Päreillä ja pirkaleella painettiin nahkat hapatuksen sisään ja tiinun kansi laitettiin paikoilleen. Joka kerralla nahkoja pusertaessaan koetteli Mauno-setä kynnellään, lähtisikö ihve (kelme) reiden hiertymästä (lautumasta). Heti kun hän huomasi ihveen erkaantuvan, hän otti nahkat hapatuksesta, pani ne vartaille ja vei ulos kelmettymään räystään alle. Parin päivän perästä tuotiin nahkat tupaan kuivamaan.
Heti sen jälkeen kun nahkat oli otettu hapatuksesta, verestettiin hapatus, so. hapatukseen lisättiin vähän haaleaa vettä, jauhoja ja suolaa. Sitten pantiin siihen jäännöslammasnahkat, kun ne ensin oli järvessä käytetty ja puhdistettu. Ne hoidettiin sitten edellä kerrotulla tavalla.