Sillä aikaa kun kuohari näitä toimitteli, toi isäntä suuren kuvon ruisolkia, jotka levitti pihalle vuoteeksi. Sitten meni kuohari talliin, suitsitti oriin, toi sen pihalle olkien päälle, sitoi nuoran vasempaan takajalkaan ja seisoen itse hevosen edessä hän tempaisi nuorasta, niin että ori kaatui olkien päälle. Niin pian kuin ori oli kaadettu, käännettiin se selälleen ja sidottiin jalat nuoralla yhteen kiinni. Jo oritta suitsittaissa alkoi kuohari loitsunsa ja jatkoi sitä sikäli kuin hän hevosta käsitteli, aina eri tiloissa valitut sanat, mitkä mihinkin tilaan soveltuivat. Hän loitsi seuraavilla sanoilla:
Otan tallista orihin, sorajouhen soimen päästä, sidon suuhun silkkisuitset, panen päähän vaskipäitset. Vien orihin vilkuttelen kartanolle kaunihisti. Seiso nyt selvällä sijalla, ole olkivuotehella. Hyvä täss on ollaksesi, armas aikaellaksesi. Älä kipsa, älä kapsa, älä kaikkia kavahda, mesiheinän helkähystä, olenkorren kapahdusta! Nyt kaadan hevoskapehen, sorajouhen maahan sorran, nurmelle mesinukalle, maalle maksankarvaiselle, villaisille vuotehille, silkkisille sänkysille. Tule pilvistä pitäjä, hattaroista hallitsija, pidätä tämä pirikka, jaksa tämä jouhiharja, ettei potki polviani, särje säärivarsiani!
Kun kansaa oli kosolta keräytynyt katsomaan tätä tärkeää toimitusta, niin oriin sidottuaan kuohari otti salvattimet, nosti ne nenällensä, katsoi niiden läpi kansanjoukkoon ja kaikille neljälle ilman suunnalle, sylkäisi salvattimien läpi ja loitsi mahtavalla äänellä:
Ken on katein katsoneepi, kierosilmin keksineepi, vastuksiin varustaineepi, luonnon vihaisin luomin: silmä juoskohon simana, toinen voina vuotakohon, tuonne helvetin tulehen, pahan vallan valkiasen! Ken on katein katsoneepi, kierosilmin keksineepi: tunge perkele tulehen, suin tulehen, päin tulehen, takaraivoin tantereesen. Silmät käännä nurin narin, niskat rutoin rutaise! Sotke suolia sisässä, keitä keuhkoja mahassa, vello verta hartioissa, ennen päivän nousemista, koi Jumalan koittamista, auringon ylenemistä; ennen kuin sanani saapi tahi mielijuohikkini!
Nämä kateen sanat kuultuansa vetäysivät naiset ja arempiluontoiset miehetkin pelonalaisina syrjään, ainoastaan Niemelän isäntä, Mauno-setä, ukko-Lauri ja pari muuta miestä, jotka olivat kuoharille apuna, jäivät siihen. Sitten salvaja kieraisi oriin munasrauhaset salvattimien sisään, alkoi leikata ja leikatessaan loitsi seuraavat verensulkusanat:
Piäty veri vuotamasta, hurme huppelehtamasta, päälleni päräjämästä, riuskumasta rinnoilleni. Veri seiso kuni seinä, asu hurme kuni aita; kuin miekka meressä seisoo, saraheinä sammaleessa, paasi pellon pientareessa, kivi koskessa kovassa. Vaan jos mieli laatinevi liikkua lipeämmästi, niin sä liikkuos lihassa sekä luissa luistaellos: sisässä sinun parempi, kalvon alla kaunihimpi, suonissa sorottamassa sekä luissa luistamassa kuin on maahan vuotamassa, rikoille ripajamassa. Et sä maito maahan jouda, nurmehen veri viaton, hevon hemppu heinikkohon, kumpuhun orihin kulta; sydämessä sun sijasi, keuhkoin alla kellarisi: sinne siirräite välehen, juokse sinne joutuisesti. Et ole joki juoksemahan etkä lampi laskemahan, suohete sorottamahan, venilotti vuotamahan.
Tyydy nyt, tyyris, tippumasta, punainen putoamasta, kun et tyydy, niin tyrehdy; tyytyi ennen Tyrjänkoski, joki Tuonelan tyrehtyi sinä suurna poutavuonna, tulivuonna voimatoinna, meri kuivi, taivas kuivi, kaikki maan perustus kuivi.
Kun et tuotakaan totelle, vielä muuta muistetahan, uudet keinot keksitähän: huudan Hiidestä patoa, kattilata kalmasista, jolla verta keitetähän, hurmetta varistetahan, ilman tilkan tippumatta, punaisen putoamatta, veren maahan vuotamatta, hurmehen hurisematta.
Kun ei lie minussa miestä, ukon pojassa urosta tämän tulvan tukkijaksi, tämän salvan salpaajaksi, onpa itsessä Ukossa vielä kylliksi kykyä veren suuta sulkemahan, tulevata tukkimahan. Lukotkohon Luojan lukko, sana herran salvatkohon tämänkin veren veräjän, tämän joen juoksevaisen.
Oi Ukko, ylinen Luoja taivahallinen Jumala! Tule tänne tarvittaissa, kule tänne kutsuttaissa. Tunge turpea kätesi, paina paksu peukalosi, liitä sormesi lihava, kämmenesi käännähytä tukkeheksi tuiman reiän, paikaksi pahan veräjän, veren vuotamattomaksi, suonten soutamattomaksi. Vedä päälle lemmenlehti, kultalumme luiskahuta veren tielle telkkimeksi, tulevalle tukkeheksi, jottei parskuis parralleni, valuis vaaterievulleni!