Laulun loputtua istausivat miehet penkille, panivat kätensä ristiin pöydälle ja kumarsivat päänsä käsiensä päälle. Naiset taasen laskeusivat polvilleen penkkien viereen, panivat kätensä ristiin penkille ja kumarsivat päänsä.
Sitten luki isäntä "Rukouksen jolla me itsiämme sabbathille eli
juhlalle valmistamme", "Rukouksen maanhedelmästä", "Isä meidän" ja
"Herran siunauksen". Lopuksi veisasivat kaikki seisoallaan Korjuksen
Riston aloittaman värssyn:
Sinua myös kanssa kiittää mahtaa, ja ylistää sangen suurest, ett kukin aina nähdä saa, maan hedelmän kantavan tuoreest: siunatkoon meit Isä ja Poika, siunatkoon Pyhä Henki myös! Peljätköön kukin maan paikka Herraa suurta ja väkevää työss; sen päälle sanomme: Amen.
(Vvk. 61:3)
Murkinan jälkeen läksi rahvas kirkkoon: poikamiehet ratsain nuoremmilla hevosilla, joiden korvallisille suitsiin sidottiin kulkusia, ja vanhemmat miehet vaimoineen kärrillä. Nuoremmat naiset panivat kenkänsä, sukkansa ja virsikirjansa nyyttiin. Mari-täti sitoi uudet ihokiskoiset kirkkovirsunsa vyönsä alle. Paimenet ottivat kengät olallensa ja niin läksi koko nuori väki avojaloin astumaan kirkolle. Paimenten äidit menivät lapsiansa päästämään eli kaitsemaan elukoita metsään.
Lepikossa kirkkotarhan ulkopuolella naiset kenkivät, silittivät tukkansa, asettivat korva- ja otsahiuksensa säännölliseen järjestykseen ja panivat silkit päähänsä. Pojat olivat jo kenkineet maantielle päästyänsä. Pappilan kaivon ympärille oli joukko janoavaisia kokoontunut janoansa sammuttamaan raikkaalla vedellä. Pitäjäntuvan rannassa venematkalaiset kanivat (kaunistelivat) itsiään. Pojan vekarat uivat tyynessä kirkkojärvessä. Uimasta päästyään ja saatuaan vaatteen yllensä he ottivat voileipiä, so. he valitsivat rannalta sileät latuskaiset kivet, joita heittelivät järven pintaa myöten sillä tavoin, että kivi kaapsahti välistä veteen kiitäissään tyynellä pinnalla. Se vasta oli koko mestari, joka pitemmät voileivät osasi ottaa, siis kenen kivi kauemmas kulki. Sitten koettiin heittää korkealle viskaamalla kiviä kilvan, ja mies se joka kauemmas jaksoi kiven viskata järven selälle.
Kirkonmäellä, kun vanhemmat tuttavat miehet kohtasivat toisensa, he tarjosivat toisilleen taskumatista viinaa, jota he olivat Ukon juhlan kunniaksi kerallensa ottaneet. Vanhemmat naiset taasen antoivat tuttavilleen tuomisiksi joko lehikkaita, ohra- tai ruisleipää, mutta useammin piirakoita.
Aamukellon soitua alkoi kansaa virrata kirkkoon, joka oli muutamilla koivuilla koristettu. Kirkonvaivaiset, jotka juhannusaattona olivat olleet kirkkoa puhdistamassa, varustausivat jo aikaiseen kirkonporstuan penkille istumaan ja anomaan almua hattu kourassa. Ohi kulkevat armeliaat ihmiset heittivät jonkin vaskirahan vaivaisten hattuun, josta saajat kiittivät lahjain antajaa.
Kirkosta päästyä riisuivat naiset kenkänsä ja virsunsa lepikossa ja astuivat paljain jaloin kotiinsa. Miehet astuivat kengät jalassa niin kauan kuin maantietä piisasi, mutta kylätiellä hekin heittivät kengät jalastaan ja kävelivät loppumatkan avojaloin.
Ne harvat henkilöt, jotka juhannuksena olivat kotiin jääneet, kävivät talosta taloon Juhaneja nostamassa. Nostopalkaksi annettiin joko kahvia tai sen puutteessa viinaa.