Sitten Mauno-setä otti noidan käskystä Perjon peräkkeen läävästä. Noita otti käteensä loitsitut suolat ja niin he läksivät kylän kujasia myöten menemään metsään. Mennessään noita ripisteli muutamia suolarakeita kujasille ja loitsi itsekseen kateen sanat. Kujan suuhun päästyään hän otti kääntöpääveitsen, jolla irroitti maasta lehmän jäljen ja otti sen keralleen. Sitten he kulkivat sitä suuntaa, jonne hieho oli hävinnyt. Metsässä noita haki sellaisen koivupensaan, jossa kasvoi kolme puuta yksillä juurilla. Ne kaadettiin taivuttamalla maahan ja latvojen päälle pantiin kolme kiveä, jotta ne pysyivät taivutuksissa. Koivuista otti noita tuohia ja hilpeitä, jotka hän pisti taskuunsa. Sitten tehtiin nuotio risuista koivun latvojen päälle. Noita istausi haaralleen hajareisin koivujen päälle, viskasi suoloja, lehmän peräkkeen ja lehmän jälkimullan tuleen ja loitsi:
Kuippana metsän kuningas, metsän hippa, halliparta, korpikuusien kokoinen, suopetäjäin suurukainen! Mikä sun päähäsi pölähti, mikä iski mielehesi, kun sä teit tuhoa työtä, työtä ala-arvollista? Ku käski pahalle työlle, kenpä kehnolle kehotti? Sanos suoraan nyt minulle, virka visusti asia: mihin joutui mun omani, kuhun hiehoni hävisi? Onko kiinni kahlehissa, rautaisissa rahkehissa? Vai on suossa sorkkinensa, notkossa noroperässä? Tahi kivilouhikossa kahden kallion välissä? Vai on murtoon murrettuna, puunjuurihin pujottuna? Jos sen kahlit kahleisihin: katko auki kahlehensa! Jos sen suohon sortaelit: auta suosta soreasti! Jos sen kahlit kalliohon: niin kohota kalliosta! Jos sen murtohon musersit: murra murrokset muruiksi!
Jos ei tää lie sinun työsi, lie Kuippanattaren kujeita; käske hänen kiirehesti panonsa peruuttamahan. Aina miehet miehuulliset akat aisoissa pitävät, ettei ne tuhoja tuota eikä rupea rumaksi.
Kuippanatar kunnon vaimo, metsän ehtoisa emäntä! Jos oot väärin vääntänynnä minun lehmäni lehossa, pannut Kyytön kytkyeesen, Perjon peräkkeen nenähän, niin nyt suorin suorittele, väännä väärät oikeaksi; päästä Kyyttö kytkyestä, Perjo peräkkeen nenästä, ennen kuin tuho tuleepi pakkopäivä päälle käypi.
Tapiotar tauna vaimo, Mielikki metsän emäntä! Ota vitsa viidakosta, koivu korven notkelmasta, jolla Perjon pelästytät, ajat lehmäni lehosta. Saata sarvista uralle, tielle korvista kohenna. Josp on tieltä poikkeaisi, tiepuolehen putkahtaisi: pane kaksi kämmentäsi kahden puolen kaiteheksi. Saattele salopoluilla, taluttele tietä myöten kyläkunnan kuulematta, kierosilmän keksimättä miehen etsivän etehen, aina käyvän askelille.
Jos ei metsä miehinensä eikä lehto lapsinensa tästä seikasta selitä, päästä tästä pälkehestä, viel on muuta muistetahan, toiset keinot keksitähän: luottaumme Luojahamme, turvaamme Jumalahamme! Tuolta aina armot käyvät, avut todella tulevat ylisestä taivosesta, ylimmäisen pilven päältä, joss on auki armon aitta, turva totinen varana.
Oi Ukko ylinen Luoja, taatto taivahan napainen! Tule tänne tarvittaissa, käy tänne kutsuttaessa puuttehien purkajaksi, päättehien päästäjäksi! Ota suusta surman suitset, kaulasta manalan kahleet, tuonen ohjat olkapäistä, pirun valjaat vartelolta hätähisen huutaessa, pakkohisen parkuessa. Tuo tänne tulinen miekka, säkehinen säilä kanna, jolla katkot Lemmon kahleet, pirun pintehet hajoitat, päästät vaarasta vasikan, lehmän Louhen kytkyestä, kylän liioista limoista, naisten naarojen sanoista, katehien kainalosta, vihansuovan sormenpäästä. Hillo Hitto hartioista, painele pahoa miestä, jotta Hitto himmastuisi, perkeleetkin peljästyisi, katoaisi maan katehet, pahansuovat maahan sortuis, jottei tohtis toisen kerran tuotella tätä tuhoa.
Valkean sammuttua noita otti kolme hiiltä ja pisti ne taskuunsa. Kivet hän vieretti edemmä, jotta koivut saivat taipua paikoilleen pystyyn. Sitten he hakivat pienen yksinäisen näreen, josta noita leikkasi latvan ensimmäistä kerkkää myöten ja pisti sen taskuunsa. Näre nyhdettiin juurinensa maasta ja sijoitettiin seisomaan samalle paikalle, latva maata vasten ja tyvi ylöspäin. Sen tehtyään hakivat miehet kaksitoista kiveä joista he panivat kolme kullekin ilmansuunnalle. Sitten noita käski Mauno-sedän seisoa pohjoispuolella ja itse hän oli itäpuolella, nosti kätensä ylös ja rukoili:
Ylemmäksi huokoamme pääni päälle taivosehen: tule Luoja turvakseni, taivon taatto tuekseni! Seiso seinänä edessä, asu aitana takana, ettei pysty noidan nuolet eikä tietäjän teräkset! Paljon on maassa tietäjiä, maan povessa mahtajia: noitia joka norolla, katehia kaikin paikoin, velhoja joka veräjä, joka aita arpojia. Varjele vakainen Luoja, turvaa totinen Jumala naisten naarojen sanoista, miesten mielijuohtehista! Ole ainoisna apuna, vakaisena vartiana katehia kaatamassa, vastuksia voittamassa!
Nämä temput tehtyänsä miehet palasivat takaisin Niemelään, jonne päästyä noita viskasi koivun hilpeet, hiilet ja näreen latvan läävään lausuen: