Kun hevoset ajettiin karhujen luokse, ne korskuivat ja kuorsahtelivat eivätkä tahtoneet pysähtyä, vaan mielivät juosta edemmä. Vihdoin kun miehissä pideltiin kiinni, ne saatiin niin kauan pysymään paikoillaan, että kerettiin karhut nostaa rekeen. Sitten kun karhut oli nuorilla köytetty rekeen kiinni, päästettiin hevoset menemään. Joukko nuoria miehiä seurasi hevosia Niemelään, jonne tultua hevoset olivat valkeassa vaahdossa kiivaasta kulkemisesta.
Niemelään päästyä kannettiin karhut tupaan halkoraksilla ja asetettiin keskilattialle. Pian keräytyi koko kylän väki Niemelään karhuja katselemaan. Lapset ja arkaluontoiset naiset ensin pelkäsivät, mutta vähitellen he tulivat rohkeammiksi ja uskalsivat mennä likelle katsomaan, jopa koskettamaankin karhuja. Isäntä meni aittaan ja toi sieltä kannun vetoisen putelin viinaa pöytään. Sitten hän pyysi suuren savivadin, johon kaatoi viinan. Jahtivoudin käskystä aukaisi Mauno-setä karhun vatsan ja otti sieltä karhun sapen, josta kaadettiin viinan sekaan "yhdeksän miehen voimaa". Nyt kutsui jahtivouti ukko- ja pyssymiehet pöydän ympärille istumaan. Sitten hän nousi seisoalleen ja kaikki seurasivat hänen esimerkkiään. Nyt otti jahtivouti viinavadin käteensä ja katsoen karhuihin päin lausui:
Otsoseni, ainoseni, mesikämmen mieluiseni! Kas kun olet tuossa kaunis kaiken kansan katsastella: olet kuin omena puussa tahi marja mättähässä. Silmäs on kuin sirkkusella sekä pääs kuin pääskysellä; vartalos on varsin soma, jäsenes kuin jääröpässin; karvas on kuin vuohen villa tahi kaunihin karitsan.
Kulkija korven kuningas, metsän patja palleroinen! En minä sinua lyönyt enkä ampunut aseilla; itse sie ahoa astuit, itse vierit viidakkoa, vierit villakuontalona kuljit pellavaskupona: vierit vierten jalkoihini, sorruit sääreni etehen, vaivuit kauan valvonnasta, väsyit, näännyit vaivoistasi; siinä maksoillas makaisit, viruit villakuontalona! Tuosta sun korjaisin kotiini, saatoin taaton tantereelle. Villainen sinun isäsi, villainen sinun emosi, villainen olet sinäkin, villa suusi, villa pääsi, villa päässäsi kypäri, villakintahat kädessä, villasukkaset jalassa, villa viisi kynnyttäsi, villaiset on hampahasi, villaiset sinun vihasi!
Sitten jahtivouti ryyppäsi viinaa vadista ja antoi vadin isännälle, joka teki samoin ja antoi sen Mauno-sedälle, ja niin kävi viinavati miehestä mieheen, ympäri pöydän siksi, kunnes kaikki olivat ryypänneet. Kun viina oli vadista loppunut, toivat toisten talojen isännät viinaa lisää. Karhut kannettiin ulos, jossa nahka nyljettiin ja lihat korjattiin vartaalle. Lähteissään jakoivat isäntämiehet keskenään karhun lihat ja veivät kotiinsa. Nahkat laitettiin venytykseen kuivumaan ja sitten myytiin; niistä saaduilla rahoilla osti jahtivouti ruutia, jolla ammuttiin yhteisessä jahdissa.
Syksytoimia
Sisältö: Viljain leikkuu ja kokoaminen. Lapset ja likat. Arpominen saraheinillä. Potaatinnosto. Kopareet. Nauristen ja lanttujen luominen, listiminen ja korjuu. Kaalipantio. Syyskestit. Ruotsin ja Venäjän raja. Sota-aika. Sitominen. Mikon päivä. Karjan taikominen. Lehmäin ja lammasten lääväänpano. Hevosten talliinpano ja loitsut.
Kun rukiit oli leikattu, sitten leikattiin ohria, jotka pantiin kymmenen lyhdettä kuhunkin kymmenikköön. Sikäli kuin ruiskuhilaat kuivuivat, ne kannettiin ja ladottiin keolle ja pantiin aita ympärille.
Kun entiseen aikaan pidettiin suuret metsähalmeet, niin niissä oli paljon työtä sekä kaskea kaataessa, viertäessä, aidanpanossa kuin myöskin viljan leikkuussa. Yhteiset halmeet kun olivat, niin työ, etenkin viljan leikkuu, kävi hitaasti; sillä kukin luotti toiseensa ja teki löräkästi työtä. Siksi täytyi monesti leikata myöhään syksyllä, etenkin milloin sade ja tuulet sotkivat viljat ristiin. Syksyiltoina leikattiin metsähalmeissa niin kauan, kuin suinkin näki, usein kuutamollakin. Varsinkin Pajarilaiset olivat tulleet kuuluisiksi myöhään kuutamolla leikkaamisesta. Siitä syystä naapurit kutsuivatkin kuuta Pajarin päiväksi.
Metsähalmeelle päästyä tehtiin nuotio ruokapaikkaan. Vaimot ripustivat imevät lapsensa hursteinensa hurstipuuhun, jonka päälle hurstut levitettiin, jottei aurinko saanut paistaa pienokaisten silmille eivätkä hyttyset saaneet vaivata hentoja. Kullakin lapsella oli keralla oma likkansa, joka heijasi ja hoiti lasta. Kun lapsi rupesi itkemään, kutsuttiin äiti sitä imettämään ja korjaamaan. Milloin lapset hyvästi viihtyivät ja makasivat, kävivät lastenlikat vuoron perään marjassa tahi leikkivät keskenään. Iltasilla tavallisesti tulivat lasten äidit lapsineen ja likkoineen aikaisemmin kotiin, jossa auttelivat emäntiä lehmäin lypsyssä, illallisen laittamisessa, saunan lämmittämisessä ynnä muissa askareissa. Kun kauran leikkuu oli lopussa, niin koottiin ne närtteihin. Niin hyvin keot kuin närtteetkin katettiin oljilla ja kuusenhavuilla.