— Ja kuules vielä, Kaisa, jatkoi Liisa. Kun menet vihille ja astut sulhasesi luokse peräkuorissa, niin tallaa hänen jalallensa. Sitten vihkiessä kun pappi laittaa teidät pitämään yhdessä sormuksesta kiinni, niin vedä sulhasesi kättä puolellesi niin paljon kuin hänen huomaamattansa voit. Se pitää tiettävästi käydä hyvin hiljaa ja varovasti, ettei sulhasesi mitään siitä hoksaa. Jos onnistut aikeessasi, saat iäksi päiväksesi vallan miehesi ylitse.
— Näitä kumpaakaan konstia minä en tee kahdesta syystä: ensiksikin on vihkiminen tärkein hetki elämässä, jolloin pitää rukoilla Jumalalta siunausta; ja kun vielä vihkiminen tapahtuu kirkossa, Herran alttarin edessä, olisi kauhistava synti ruveta siinä taikoja tekemään. Ei, sitä en tee. Ja toisekseen, sulhaseni pitää minua arvossa ja rakastaa sydämestään minua. Jos hän huomaisi minun pahat ja synnilliset aikeeni, niin kuinka minä halpenisinkaan hänen silmissään. Ei se käy laatuun. Tiedänhän minä ilmankin, että Juhana on minulle niin nöyrä ja notkea, että hän taipuu, vaikka minä kierrän hänet ympäri sormeni, vastasi Kaisa innokkaasti.
— Niinhän ne kaikki tyttöraukat luulevat morsiamena ollessaan. Vaan kun ensimmäinen rakkauden innostus on ohitse ja tulevat ikävät rymppäviikot, niin sitten vasta ilmestyy syntyperäinen luonne, ja silloin ei ole nuorikolle hauska eikä mikään ilo, jos ei vain ole ennen osannut lumota miestään, selitti Liisa.
— Tulkoon mitä tulkoon, mutta minä en tee mitään taikaa, vastasi Kaisa lujin äänenpainoin. Minä rakastan sulhastani ja tyydyn hänen tahtoonsa; sillä mies on vaimon pää. Ja kun hän on vapaa taikauskosta, niin tahdon minä myöskin olla siitä vapaa.
— Mene näitä itsepäisiä tyttöjä vielä neuvomaan! Nehän ovat olevinaan viisaammat kuin vanhat ihmiset, sanoi Liisa vihaisesti ja läksi pois.
Liisan pois mentyä tuli Anni kammariin, ja hänelle Kaisa virkkoi:
— Äitisi oli täällä ja neuvoi minulle monta konstia ja taikaa, vaan kun en minä luvannut niitä tehdä, näytti hän oikein suuttuvan. Mitä sinä, serkkuni, luulet, tokkohan ne konstit avittavat mitään?
— Minä luulen, etteivät ne toimita niin mitään, vaan ovat epäjumalan palvelusta ja siis syntiä. "Taika taian tekijälle, tietämättömälle ei mitään", sanoo vanha sananlasku, ja niin minä sen uskon olevankin, vastasi Anni.
Sitten tuli Kaisan äiti kammariin ja sanoi:
— Joudu, lapseni joudu, appesi jo odottaa sinua. Isäsi ja minä olemme myös valmiit lähtemään.