Kaisa tuli ja kävi Lippolan kirkonmiehen rekeen istumaan eikä turkin lieve juohtunut hänen mieleensäkään. Lautamies kävi emäntineen toiseen rekeen ja niin ajettiin kirkolle.
Jumalanpalveluksen perästä varustausivat vihittävät, joita oli useampia pareja, peräkuoriin. Rovastin alttarille tultua järjesteli suntio vihittävät, sen jälkeen kuin ne oli kuulutettu, alttarin eteen. Täten joutui Lippolan Juhana morsiamineen ensimmäiseksi. Morsianten ja sulhasten vanhemmat sekä kaasot seisoivat takapuolella. Muu kansa kiipesi kuka parville, kuka penkkien päälle nähdäkseen vihkimisjuhlallisuutta. Kirkosta päästyä ajoivat nuoret parikunnat kukin kotiinsa.
Sekä Juhana, että Kaisa olivat kalliin valan tehtyänsä niin liikuttuneet, etteivät alkumatkalla puhuneet mitään. Vihdoin Kaisa katkaisi äänettömyyden ja sanoi:
— Nyt, Juhana kultaseni, on toivomme toteutunut ja me olemme saaneet toisemme. Minä hengitän nyt niin keveästi, kun ei enää tarvitse pelätä kauppamme purkautumista. Tuntuu siltä, kuin olisi kylmä kivi pudonnut sydämestäni.
— Niin kyllä olemme, vastasi Juhana. Ja minä luulen, että Jumalan avulla tulemme olemaan tyytyväiset toisiimme. Ja jos joku erehdys sattuisi tulemaankin, joka voi etenkin ensi alussa pikemmin tapahtua, kun emme vielä tarkemmin tunne toistemme luonnetta, niin se pitää paikalla oikastaman, ettei penseys pääsisi meidän välillemme. Ja muuten tulee meidän huolellisesti kavahtaa, ettemme keskinäisiä asioitamme koskaan puhu kenellekään, jottei kukaan kielineen pääsisi meidän välillemme, eikä valehdella toisillemme. Meidän tulee kumpaisenkin luottaa toisiimme ja uskoa toistamme niin kuin itseämme. Meidän tulee, rakkaani, aina se muistaa, että vasta yhdessä me olemme kokonaisuus vaan erikseen puoliskot. Jos me nämä kaikki pidämme, niin Jumalan avulla me olemme aina onnelliset.
Kaisa sanoi mielellänsä noudattavansa näitä aatteita. Sitten hän kertoi laveasti, kuinka hän hamasta siitä ajasta, kun hän rupesi avioliittoasiaa ymmärtämään, aina toivoi pääsevänsä Juhanan vaimoksi. Ja siitä syystä hän tuli sellaiseen käsitykseen, että Jumala on heidät yhteen luonut, ja siksi hän on iloiten mennyt Juhanalle niin kuin Jumalan määräämälle omalle miehelleen.
Samat sanat kertoi Juhana, ja niin he vakuuttivat toinen toisellensa, että heidät on Jumala luonut yhdeksi parikunnaksi.
Sitten Kaisa kertoi, kuinka häntä neuvottiin taikatempuilla valtaa anastamaan, mutta ei hän voinut eikä tahtonut sellaisia syntisiä neuvoja vastaanottaa vaan sanoi tyytyvänsä siihen, mitä Jumala näkee hyväksi hänelle siinä säädyssä sallia ja osaksi antaa.
— Sinä, armaani, ansaitset kaksinkertaisesti minun rakkauteni, kun sinä niin ylevämielinen olet, vastasi Juhana. Minä, suoraan sanoen, olen taikuutta inhonnut hamasta siitä ajasta, kun pappilan maisterilla veljesi kanssa kävimme kirjoituskoulua. Hän ohjasi meidät oikealle tolalle, vaikka minun nuorukaisena ei sopinut jyrkästi vastustaa vanhain tuumia ja heidän pinttyneitä mielipiteitään. Mutta nyt, kun minä olen päässyt aikamiesten lukuun sen tautta, että olen naimisissa ja ominaisessa virassa, koetan raivata pimeyden valtaa minkä voin ja olen sydämestäni iloinen, että sinä rakkaani olet samaa mieltä minun kanssani. Esi-isäimme tapoja minä tietysti pidän arvossa, mutta en noitumista ja velhotyötä.
— Ja minä kiitän suuresti Jumalaa, joka varjeli minua sellaisesta kauhistuksesta, jota sinäkin vihaat, sanoi Kaisa. Minä en tahdo elää ainoastaan itselleni, vaan myöskin sinulle.