Pihalla kävivät juohtajat kukin omaan rekeensä, roikkasivat piiskoilla hevosia selkään, ja niin sitä lähdettiin aika jyräkkää. Sekä talon väki että juohtajia katsomaan tulleet naapurit kokousivat tuvan rappusille katsomaan juohtajain lähtöä.
Niemelässä odotettiin juohtajain tuloa ikävöiden. Vähä väliä kävivät nuoret ulkona kuuntelemassa kellojen helinää. Kun juohtajain kellot alkoivat kuulua, olivat kaikki kaaheillaan, sekä läksiäisvieraat että juohtajain tuloa katsomaan tulleet naapurit. Yksituumaisesti määrättiin Mäkelän isäntä lailliseksi laulajaksi sekä lautamies Lemponen passin lukijaksi.
Juohtajain pihalle tultua varustausivat nuoret miehet hevosia riisumaan ja korjaamaan. Kun juohtajat olivat tulleet porstuaan, alkoi Mäkelän isäntä toisten kanssa tuvassa veisata:
Autuas se, kun pelkää Herraa. (Vvk. 88)
Virren loputtua astuivat juohtajat tupaan: Simola edellä, sitten sulhanen ja Pekka viimeisenä. Keskilattialle päästyä sanoi Simola:
— Hyvää iltaa!
— Jumala antakoon talon puolesta! vastasi Lemponen ja kysyi samalla:
— Mitäs vieraille kuuluu?
— Ei mitään liikaa, tarvitsisimme vain yösijaa, kun makuuaika alkaa jo olla käsissä.
— Mistäs kaukaa vieraat ovat?