— Kas näitä ei rahoitta annetakaan, sanoi morsiamen täti ja istausi kirstun kannelle.
— Paljonkos sitten pitäisi maksaa? kysyi juohtomies.
— Vähin määrä on riuna, kymmenen kopeekkaa, kustakin astiasta, vaan saatte enemmänkin antaa, jos arvonne niin vaatii, vastasi täti.
Juohtomiehet maksoivat rahan ja kantoivat sitten tavarat rekeen.
Morsiamen täti antoi rahat sisarelleen, morsiamen äidille.
Jo heti paikalla, kun morsiamen päätä alettiin panna, varustausi kuppari-Maija lauluillansa morsianta itkettämään ja Sipretin Vemi (Eufemia) morsianta moittimaan, heti kun kuppari-Maija alkoi laulaa, alkoi morsian itkeä ja itki niin kauan kuin päänpanoa ja laulua piisasi.
Iso joukko naisia oli varustautunut morsiamen päänpanoa katselemaan ja itkuvirsiä kuuntelemaan. Molemmat laulajanaiset istausivat rahille. Kuppari-Maija liikutellen vähän vartaloaan alkoi laulaa:
Itke neito naitaessa, paru päätä pantaessa! Nyt on sulla itkuilta, kun muill on iloinen ilta. Nyt sulle huntu huimatahan, ikälakki laitetahan. Kun sä huiskit hunnutonna, niin sä huiskit huoletonna, vaan kun huiskat hunnullisna, niin sä huiskat huolellisna. Kun sä paiskit palmikoitta, paiskit pahoitta sanoitta, vaan kun paiskat palmikoissa, paiskat pahoissa sanoissa. Kun sä liikuit liikaisitta liikuit liioitta puheitta, vaan kun liikut liikaisissa, liikut liioissa puheissa. Huntu sulle huolta tuopi, palmikko pahoa mieltä, sykeröt sydänsurua, liikas't liikoja puheita.
Nyt sulle miestä annetahan, lörkijäistä loikatahan: miehen mitta, miehen varsi vaan ei ole miehen mieltä, miel on viety, mies jätetty, aivot otsasta otettu. Suostuitkos sä sulhollesi eli sulhon vaattehisin? Sulholl on pedon ikenet, karhun juonet kainalossa, ikenet on irvellänsä, silmät päässä näljällänsä. Jo on ohjat ostettuna, tervaskanto katsottuna, johon neito köytetähän, emon lapsi laitetahan. Jo on karsittu kataja, varustettu vitsakimppu, jolla neittä neuvotahan, opastetaan omintaiten.
Kun sä ennen paljon lauloit, paljon lauloit, paljon nauroit, niin nyt joudut juomarille, joudut juomarin rekehen. Saat sä hurjan hurstillesi, viinarallin vierehesi: hullu lyöpi hurstillansa, viinaratti vierestänsä, poies potkii uutimesta, ulos sängystä uhittaa. Tuo on hurja viinanjuoja, kurja ostaja oluen, se käypi joka kapakan, joka pullon pyllistääpi, joka kannun kallistaapi. Se juopi elot isänsä sekä vaarin vanhat kassat, juopi juhlavaattehensa, kirkkovaattehet valitut sekä huivit jotta housut, paidat pantiksi paneepi, sukkansakin suuri juoppo, paha lalli lakkinsakin. Se sun heittää heinätielle, saattelee salon polulle, kirkkotielle kirvoittelee, jokitielle juohattelee. Antaa kyllin kyynysvartta, viljalta vihaista kättä, jos sä vain sanan sanonet tahi ollet murramielin. Kun tuon kaupalle lähetät, kaikki juopi kaupuksesi, saan saapi, tuhannen viepi, vielä velkoa tekeepi, oksentaapi olkiloille, laittaa vaahden vaipan päälle.
Ei ne kasva kaikki lapset, niin kuin sä katala kasvoit: kasvoit kuin putki puuta vasten, saraheinä vuorta vasten. Niin sinua miehet mieli, nuoret miehet naimattomat, niin kuin kuuta nousevaista, aurinkoo yleneväistä. Niin sun poskesi punoitti kuin punainen puolamarja, niin sun kasvosi kajahti kuin kaunis kasarin vaski. Niin sinun peräsi pyöri, kuin keränen pihalla vieri. Kun sä liikuit, linnat liikkui, kun sä järkyit, maa järisi, linnat liikkui liitoksesta, jäsenistä maa järisi.