Kun Mauno-setä tutki hevosensa valjaita, hän huomasi rinnustimen poikki leikatuksi. Hän otti toisen rinnustimen ja niin se asia oli autettu.
Heikki riisui hevosensa aivan tarkkaan ja kopeloitsi joka kohdan valjaista. Sitten hän pisti päänsä länkien väliin, sylkäisi kansanjoukkoon päin ja loitsi:
Otan hiidestä hevosen, vuoresta valitun varsan, hiiden ruunan ruskehimman, jonk ei kynnet kilpistele, eikä kalpistu kaviot ilmankana iljennellä, kalmankana kaljamalla. Päivänäpä eilisenä ukkoni tulinen miekka tyvin tippui taivosesta, päin pilvistä putosi käteheni oikiahan. Tuolla mä hurttia hutelen, kalmalaiset karkoittelen etiseltä ilmaltani, takaiselta puoleltani, kupehelta kummaltakin.
Loitsiessaan Heikki kopeloitsi länkien hamutoita ja löysi niistä pari nuppineulaa, jotka hän pisti taskuunsa. Sitten hän valjasti hevosensa uudestaan, kävi rekeen ja lyödä roikkasi hevosta selkään ja niin lähtivät hän sekä toiset nuodemiehet perästä aika kyytiä. Rahvas hokea hoihotti nuoteita samaten kuin juohtajiakin.
Kun nuoteet pääsivät juohtajien luokse, he pysäyttivät hevosensa ja maistelivat toistensa taskulasista viinaa. Ryypätessään he kertoivat, mitä tepposia heille oli lähteissä tehty, joka heitä viivytti. Sitten jatkettiin matkaa yhdessä häätaloon Lippolaan.
Häät
Sisältö: Häätalo. Odottaminen. Morsiusparin tervehdys. Rukous.
Morsiamen vaatevarasto. Tuliaisveisuu. Taikatemput. Matkalaiset.
Paperipassi. Putelipassi. Morsiusväen järjestys pöydässä.
Tuliaiset. Polvipoika. Rapalautanen. Kaasonkappa. Ikämäärä.
Kiistoruoka. Illallinen. Vuuville vienti. Kaason kutittaminen.
Yökeskoset. Ylösnousu. Sunnuntaiaamupuoli. Appiväen haenta.
Kuokkakaali. Kuokkamiesten liitollinen. Avioliittoruno.
Lahjusten tuonti ja jako. Kuokkamiesten kerranjuonti. Junnolan
poikain kosto. Pätäköiminen. Morsiamen nosto. Toljan kohtalo.
Noita talossa. Saunan kylpeminen. Kepposet. Noidan kohtalo.
Häävierasten kerranjuonti ja päällimmäinen. Hääpäivä. Tanssi.
Eripuraisuus. Marraskuu. Matin kosioiminen. Tuvan ovi.
Nuodemiehen puheet. Erojaistemput. Nuoteiden lähtö. Häävierasten
lähtö.
Lippolaan oli hääväkeä kokoontunut jo lauantai-iltahämärissä. Kaikki sukulaiset, niin hyvin likemmät kuin kaukaisemmatkin, oli kutsuttu häihin, siihen vielä naapureistakin jokaisesta talosta isäntä emäntinensä sekä muitakin hyviä ystäviä. Lippolan isäntä, kun oli itse kirkonmies, kutsui kaikki virkaveljensä emäntineen häihin. Ei siis ollut ihme, että häärahvasta karttuikin paljon. Mutta jos lienee ollut väkeä, niin kylläpä talossa oli tilaakin, kun oli kaksi asuttavaa tupaa, vanha ja uusi, kumpikin hyvässä kunnossa, sekä tavallisen iso kammari. Morsiusväki ynnä arvokkaimmat häävieraat olivat uudessa tuvassa ja talon perhe sekä toiset vieraat oleskelivat vanhassa tuvassa. Niin hyvin ruokailu kuin muukin nautinto toimitettiin uudessa tuvassa, jossa oli kaksi pitkää pöytää pääksytysten, ainoastaan sen verran oli pöytien väliä, jotta siitä mahtui käymään. Kumpaisenkin pöydän vieressä oli pitkä pöytäjakku eli rahi. Vanhassa tuvassa oli yksi iso ja pari pienempää pöytää sekä pöytärahi.
Molemmissa tuvissa loistivat tulet sekä tupien välillä olevassa porstuassa palaa tiukutti talikynttilä lyhdyssä seinällä. Sekä häärahvas että morsiamen tuloa katsomaan tulleet naapurit odottivat ikävöiden juohtajien tuloa. Kellojen ja kulkusten helinää käytiin ulkona vähän väliä kuuntelemassa.
Heti kun sulhasjoukko oli saapunut pihalle ja pysäyttänyt hevosensa, tuli sulhasen sisar veljensä reelle vaippa käsivarrella. Hän tervehti tulijoita seuraavalla runolla: