Terve kuu ja terve tähdet, terve nuori naimakansa! Miero vuotti uutta kuuta, lumi tervaista rekeä, minä vuotin veikkoani, vuotin veikon morsianta.
Veikko tuli, vesi läikkyi, miniälle miero liikkui. Vanhoilta valuivat silmät ikkunoissa istuessa, nuorilta kuluivat kengät veräjillä vuotellessa. Lehmät ammui aikasehen, kevätkaritsa mäkätti olkivihkon ottajata, heinävihkon antajata.
Kuulepas nyt kuutamoinen! Nouse korjasta koria, hyvä loipa luopiosta, terve ole tultuasi veikon pienille pihoille, sulhon taaton tantereelle!
Sitten hän levitti vaipan reen viereen, ja sen päälle sulhanen nosti morsiamensa. Nuori parikunta laskeusi polvilleen vaipan päälle ja rukoili Isä meidän -rukouksen. Sen jälkeen hiipi morsian reen aisaa myöten hevosen pääpuoleen, otti säärisiteen ja sitoi sen vempeleeseen. Siteen hevosen riisuja sai palkakseen. Sitä varten varustetut nuoret miehet kantoivat morsiamen tavarat sulhasen huoneeseen ja ottivat astian suulle varustetut säärisiteet palkastaan. Huoneessa oli sulhasen äiti ynnä joitakuita likeisiä sukulaisnaisia tavaroita vastaanottamassa. He purkivat vaatteet säkeistä, laittoivat ne järjestykseen huoneen orrelle ja lukivat tarkkaan joka vaatekappaleen ja sitten tupaan tultuaan kertovat kaikki toisille naisille. Jo samana iltana tiesivät kaikki naiset kuinka paljon morsiamella oli aitopalttinaisia, ylispalttinaisia ja liinaisia paitoja sekä montako hametta, liinaviittaa, hurstia, turkkia ja sarkaviittaa. Lahjukset olivat tiinussa ja kirstussa eikä niitä nyt purettu.
Sikäli kuin kukin morsiusväestä joutui, he menivät tuvan porstuaan, jossa he kävivät pötkölle, so. asettausivat yhteen jonoon sillä tavoin, että vanhin juohtomies kävi ensimmäiseksi, sitten sulhanen, morsian, kaaso, nuorempi juohtomies, vanhin nuodemies, keskimmäinen nuodemies ja viimeiseksi nuorin nuodemies. Kun kaikki oli reilassa, alkoivat tuvassa olijat veisata:
Tulkaat nyt sisälle valtakuntaan, minun Isäni siunatut kaikki, jonk edest, sanoo hän, mä itsein annoin, sen ansaitsin kalliist teill ratki. Veisatkaat: pyhä, pyhä iäisest ja iloitkaat sydämen riemull, teidän kyyneleen minä armollisest pois pyyhin, ja suun täytän naurull. (Vvk. 403:4)
Veisun loputtua potkaista jysäytti vanhin juohtomies tuvan ovea, tempaisi sen auki selälleen ja astui tupaan. Toiset seurasivat perästä. Ennen kuin morsian astui kynnyksen yli, hän viskasi vaskirahan yli kynnyksen tupaan. Se merkitsi, että hänen uudessa kodissansa olisi aina rahaa. Päästyään sisään tupaan morsian nosti pääpyyhettä silmiltään, katsahti lakeen — sillä taialla hän toivotti iloista elämää uudessa kodissa — ja kosketti kädellään pankkokiveä — sillä hän toivotti lämmintä ja ystävällistä kohtelua talossa. Kaiturpään Helka otti tilaisuudesta vaarin ja koetti mennä pujahtaa sulhasen ja morsiamen välitse toiselle puolelle tupaa näin muka saattaakseen eripuraisuutta nuorelle parikunalle, mutta kaaso, joka oivalsi Helkan aikeen, työnsi hänet pois eikä laskenut kulkemaan. Morsian laski pääpyyhkeen jälleen silmilleen ja hiihennäisin liki sulhastansa.
Kun kaikki morsiusväki oli päässyt tupaan, sanoi juohtomies korealla äänellä:
— Hyvää iltaa!
— Jumala antakoon! vastasi Holttolan kirkonmies talon puolesta ja vähän ajan perästä kysäisi: