Tämä kirja kirjoitettu Rokka-Tuomahan tuvassa, Kaalihousun kammarissa, pimiässä pirttisessä, sakean savun seassa.
— Tämä on kummallinen passi, sanoi seppä ojentaessaan passin takaisin juohtomiehelle. Minä en ymmärrä mitä väkeä nämä oikeastaan ovat.
— Minun luullakseni tämä on suuri rosvojoukko, joka on kokoontunut yhteen kaikilta maailman haaroilta, ja siksi he näin yönaikana liikkuvatkin ja viettelevät naisia artteliinsa. Kenen naispahat nuokin kaksi lienevät, jotka he ovat veivitelleet myötänsä, sanoi Holttola.
— Olkoot mitä tahansa, otetaan vain yöksi, koska he niin hauskaa elämää lupaavat pitää, virkkoi Mönkäreen isäntä. Jos he jotain luvatonta rupeavat harjoittamaan, niin onhan meillä valta ja voima laittaa heidät yönselkään.
— Jos ei heillä ole parempaa passia, niin menkööt matkaansa, sanoi
Holttolan ukko.
— On kyllä meillä toinenkin passi, mutta se vaatii tuiki taitavan lukijan; sitä ei joka mies osaakaan lukea, vastasi Mauno-setä, joka oli nuorimpana nuodemiehenä. Samalla hän otti viinapullon poveltaan ja laittoi sen kulkemaan käsi kädestä vanhimmalle juohtomiehelle, joka sen ojensi sepälle.
— Ei minusta taida olla näin kummallisen passin lukijata, virkkoi seppä.
— Kyllä minä luen, sanoi Korpelan kirkonmies, jolle seppä ojensikin pullon.
Korpela käänteli ja katseli pulloa vähän aikaa, pyyhki silmiään ja alkoi lausua:
Ei Suomi sanoja puutu, miehet mielilausehia, vaan kun puuttuvi paperi, läkki läikähti pihalle, haukka on ne hanhet syönyt, joista saatiin sulkasia, niin on konstit kulkijoilla, neuvot neidon noutajoilla: sanat laskivat lasihin, pulppusivat putelihin, hämmensivät härkkimettä, sekoittivat seipähättä viinan kanssa kaunihisti, siivolla sinisen juoman. Panivat potun povelle, paloviinan passiksensa.