Suur kiitosta sulhaselle,
monta muuta morsiamelle!
Sitten Tolja sitoi lahjukset vyönsä alle. Samaten tekivät toisetkin kuokkavieraat.
Sillä aikaa kun nuodemies jakeli lahjuksia, puettivat kuokkamiehet lahjapaidan isännän ylle, sitoivat sen kalmuukkisella lahjavyöllä, antoivat lahjakintaat käteen ja nostivat hänet korkealle huutaen:
— Onnea, onnea appivaarille!
Nostajien käsistä päästyään luki isäntä kiitoksia ja jakeli sitten ryyppyjä nostokaisiksi. Samaten tekivät kuokkanaiset emännälle huutaen:
— Onnea, onnea anoppimuorille! Hekin saivat viinaa palkakseen.
Kun lahjukset oli jaettu, tuotiin voikupit pöytään ja nuodemies luki ruokasiunauksen. Vanhin juohtomies veisasi toisten avulla:
Sun sivun sitte sylihins ratk mielest rakkahasta, jo syttyy ilmei iloihins, suut antaa suloisesta. vaatteill uusill lahjoittaa viel, kans kengät jalkaas tuottaa, viel sormuksen suo sormehen, sun lapseks omaks ottaa. (Vvk. 207:8)
Kun häävieraat olivat syöneet, käskettiin naapurit ja etäisemmät isännät ja emännät yhdessä talonväen kanssa syömään. Hekin siunasivat ruuan luvulla ja veisuulla.
Sulhasen ja nuodemiesten ahkera viinan jakeleminen alkoi vähitellen vaikuttaa kuokkarahvaassa, sillä vilkkaampi puhe alkoi kuulua heidän keskuudestansa. Kun sittemmin viimeiseen pöytään käsketty kuokkaväestö alkoi tulla rohkeammalle tuulelle, kävi puhekin vapaammaksi. Tuo kuokkavierasten liitollinen Toljakin oli jo hölkköjukkerissa; syömään käydessään hän sanoi: