— Minä tahdon lukea ruokaluvut ja Muikkulan Matti saa toimittaa laulun.
— Laulakoon se jolla on paljon lapsia; en minä viitsi kitanahkaani kiskoa, vastasi Matti.
— Laulakoon sitten Perätalon Pekka, määräsi Tolja.
Kun Pekka oli antanut suostumuksensa, alkoi Tolja lukea, mutta takertui sanoihin, lausui jonkun tyhmyyden, ja vihdoin astui hänen sijaansa Ristolan Martti, joka luki ruokaluvut. Sen jäljestä Pekka toimitti veisuun, ja sitten alettiin syödä.
— Lempo tässä kehdatkoon lusikalla larkkia, sanoi Tolja ottaen kaalivadin käsiinsä ja joi yhtäkyytiä vadin tyhjäksi sanoen päätteeksi:
— Näin entiset ukot tekivät ja minä seurasin heitä.
— Varmempi Tolja näyttää olevan juomaan kuin lukemaan, virkkoi Matin
Lauri alapöydästä.
— Me osaamme sekä lukea että puhella emmekä laske muukkia pöytäämme, niin kuin siellä alapöydässä on ollut koko ruoka-ajan, vastasi Tolja. — Sanalla muukki tarkoitettiin äänettömyyttä. Luullakseni se pitäisikin olla munkki eikä muukki. "Niin on ääneti kuin munkki", sanotaan sananparressa.
Savon Vertanen, joka istui alapöydässä, kurkistausi katsomaan, olivatko kaikki herenneet. Hän ei huomannutkaan, että Rantalan ukko vielä söi yläpöydässä, vaan alkoi lukea "Kiitosta ruuan jälkeen."
— Voi pakana, tämä sen rahjus, kun ei anna ihmisten rauhassa syödäkään, vaan lukea pumppuaa ennen aikojaan, virkkoi Rantalan ukko ja pisti pöydälle leipäpalasen, jota juuri oli haukkaamassa.