— Suur kiitosta, paljon kiitoksia: löylyn luojalle, saunan lämmittäjälle, halon hakkaajalle, veden nostajalle ja veden varistajalle!
Viimeiseksi kylpivät sulhanen ja morsian. Saunasta päästyään he toivat saavillisen vettä tullessaan. Kun he olivat päässeet porstuan rappusille vesisaavin kanssa, riensi Simolan Saara ja kaasi vesisaavin rappusille. Morsiuspari meni uudestaan kaivolle, täytti saavin vedellä ja alkoi sitä taas kantaa korennolla. Nyt riensi vastaan heitä koko liuta nuorta väkeä ja tahtoi taas kaataa vesisaavin, mutta nuodemiehet ja kaaso tulivat saavia arkkiloimaan (varjelemaan), ja kun sulhanen, joka oli saavin jälkipuolella, piti saavia vanakasti kiinni, se ei kaatunut, vaikka yksi ja toinen koetti sitä heilahutella. He saivat kumminkin saavin kunnialla tupaan.
Saunasta tultua olivat kaikki häävieraat hyvällä tuulella, puhelivat iloisesti eivätkä näyttäneet muistavan Riha-Heikkiä, joka istui nurppeissaan eikä puhunut yhtään sanaa. Ukkomiesten istuttua pöydän ympärille puraista narssautti Riha-Heikki hampaitaan, nousi seisoalleen, otti hattunsa ja keppinsä, koetteli kumpaakin oven pielistä ja kamanaa, sylkäisi lieteen ja mennä töytäisi ulos tuvasta.
Kun Mauno-setä tämän huomasi, hän otti päretikulla tuhkaa liedestä, viskata roppasi tuhkaa perästä porstuaan ja lausui:
Eipä meitä syyttä syödä eikä tauditta tapeta, ei luvatta suuren Luojan, ilman armotta Jumalan. Kenpä meitä syyttä söisi, viatonta verta joisi, suuhunsa omat sanansa, päähänsä omat panonsa, ajatukset itsehensä!
Kun hääväki kuuli Mauno-sedän lauseet ja näki hänen tuhkaa ajavan porstuaan, hahahtivat kaikki katsomaan, mitä oli tapahtunut. Mauno-setä selitti heille asian ja sanoi puheensa päätteeksi:
— Tämä on kaikki meidän Antin syytä. Jos ei hän olisi Riha-Heikille niin ilkeästi tehnyt, ei olisi mokomaan hyvään taloon tällaista meteliä tullut. No niin, ei sentään ole mitään vaaraa, kun ukon konstit aikanaan älyttiin, niin ei hänen noitumisensa vaikuta mitään.
— Voi, voi, meitä onnettomia! nyt meidän talo häviää, kun sellainen noita uhkauksilla ja suuttuneena talosta lähti, vaikeroitsi Riitta-täti. Tämä on kaikki meidän Juhanan syytä. Jos hän olisi ottanut Kaituripään Annin, niin kuin minä hänelle ehdottelin, niin ei nyt tällaista mylläkkää ja pelkoa olisi taloon tullut. Tunnetaanhan nämä Niemeläiset: he ovat ylpeitä ja luottavat suureen rikkauteensa, eivät he pelkää noitia eivätkä usko mitään. Voi meitä, miten meille mahtanee käydä!
— Kas Riitta-tätiä, mitä virttä hän veisaa, sanoi Mauno-setä. Me olemmekin hänen mielestään väkivieraita; mutta odotahan sinä vanhapiika, taivaan mamselli, kyllä minä sinulta oikkujasi karistan, kunhan tässä joudutaan.
— Voi sitä vanhaa matoa ja lohikäärmettä, mitä hän uskaltaa tehdä, virkkoi Tolja kiivaasti. Ensin syöpi ja juopi talossa nahkansa täyteen ja sitten tekee lähtiessään semmoiset tepposet. Ei muuta kuin veri pellolle noidalta, niin saatte olla kaikki huoletta, ei hän voi mitään pahaa matkaansaattaa. Ja sen teen minä sekä itseni että hyvän talon puolesta.