— Sinä olet liian nuori muistamaan vanhoja tapoja, sanoi Mäkelän emäntä.
— Olkoon vanha tapa niin tai näin, mutta ota, tyttö, sormus nyt, kun sitä tarjotaan, kehotti puhemies.
— Älä kemistele suotta aikojaan, kun mielesi kumminkin tekee sormusta ottamaan, sanoivat kylän pojat.
— Ei tässä olla niinkään hätäisiä, vaikka ollaan nälkäisen näköisiä, vastasi kaaso pönäkästi.
— Kyllä morsiamen pitää sormus ottaa, jos on mieli miehelle ruveta, huusivat pojat.
— Mutta sulhasen pitää panna sormus morsiamen sormeen, jos on aikomus naimiskauppaa aloittaa; morsian ei saa sitä ottaa, se on meidän päätöksemme, huusivat naiset.
Tämän kuultuaan laski sulhanen sormuksen morsiamen käsivarrelle. Tämä sieppasi sen sukkelaan ja pisti sormeensa.
Asiansa toimitettuaan läksivät kosiomiehet tupaan, jossa heitä syötettiin ja juotettiin. Nuoriso sillä aikaa tanssia tepasteli. Sitten kosiomiehet jättivät jäähyväiset ja läksivät kotiinsa jättäen tupakkia laudalle rahvaan poltettavaksi.
Enin osa vanhempaa väkeä oli jo ehtinyt Niemelästä poistua, mutta nuoret vielä jatkoivat leikkiään, kun Niemelän Antti katsoi akkunasta ulos ja sanoi:
— Taas tulee sulhasia.