Kaikki kahahtivat akkunaan katsomaan. Kosiomiesten pihalle päästyä sanoi Antti:
— Se on Lippolan Juhana; minä menen vieraita vastaanottamaan ja korjaamaan hevosia, ja sillä puhein hän läksi ulos.
Kun Kaisa kuuli veljensä puheen, hän säpsähti, punastui ja sanoi
Anni-serkulleen:
— Käy sinä nyt minulle kaasoksi sormusta antaessa.
— Tiedätkös varmaan, että Juhana sinua kosioipi? Kenties hän kosioipikin minua, eihän minulla ole yhtään kosijata käynyt, mutta sinulla ne ovat käyneet. Jos Juhana antaakin minulle sormuksen, niin sinä jäät hurmailemaan, vastasi Anni nauraen.
— Ei minun Juhanani tässä maailmassa ketään muita kosioi kuin minua enkä minä taasen kenellekään muulle mene, virkkoi Kaisa.
— Vai on teillä niin luja liitto laadittu, sanoi Anni.
— Niin onkin ja me pidämme siitä kiinni, vaikka koko maailma kääntyisi nurin narin, vakuutti Kaisa.
Kun kyläiset kuulivat sulhasten kellojen helinän ja näkivät niiden ajavan lautamiehen taloon, he tulivat perästä tupakaisille.
Lippolan Juhanan kosioiminen kävi muuten samalla tavalla kuin Lahtelan Matinkin, mutta Juhanan tarjotessa sormusta kaappasi Kaisa sen sukkelaan ja pisti sormeensa, ennen kuin syrjäläiset ehtivät mitään virkkaamaankaan.