Kun senaikuisen tavan mukaan ei nuorikko muiden kanssa yhdessä ruokapöydässä syönyt vatsaansa täyteen, ainoastaan vähän tuikkasi, niin emäntä syötteli häntä erikseen toisessa tuvassa parhailla paloilla, eikä sitä kukaan kariksi katsonutkaan, kun maan tapa niin vaati. Riitta-tätikin muistutti monesti emäntää syöttämään nuorikkoa erikseen ja sanoi:
— Sinun pitää häntä syötellä erikseen, näethän sen, ettei hän raukka viitsi muiden kanssa kyllältään syödä, kun on niin kaino, eikä hänkään hengellään elä.
Myös nuorikon äiti laittoi tyttärelleen voita, piirakoita ja lihaa tuomisiksi. Ei siis ollut ihme, jos nuorikko ruokapöydässä muiden kanssa vähän söi ja kumminkin pysyi hyvin voinnissa ja lihoikin miehelässä ollessaan.
Koko ensimmäisen talven makasi nuorikkopari kylmässä huoneessa, makuuaitassa, eikä siellä ollut maatessa pakkoakaan, mutta riisuessa iltasilla ja pukeutuessa aamusilla oli kovilla pakkasilla hankalaa. Siksi täytyi pitovaatteet iltasilla panna sängyn nurkkaan peitteen alle, että ne olivat lämpöiset aamusilla pukeutuessa. Huoneen sänky, rovatti, oli sitä varten tehty hyvin syvä, että siihen mahtui paljon heiniä. Niiden päälle oli levitetty vaippa ja sen päälle hursti, lakana. Peitteenä oli uusista paksuvillaisista lammasnahoista tehty kaatut ja sen päällä pidettiin paksu lankainen täkki. Höyhenpielukset olivat päänalaisena.
Milloin oli kova pakkanen, pidettiin makuuvaatteita päiväsaikana lämpenemässä joko riihessä, saunassa, tahi jos ne eivät olleet lämpimät, tuvassa ja iltasilla vietiin lämpimät vaatteet huoneeseen. Tosin pakkasilla täytyi koko ruumiin olla peitettynä, niin että ainoastaan pienoinen hengitysreikä jätettiin. Usein olivat peitevaatteet yläpuolelta paksussa huurteessa ja henkireiän reunoille kasvettuivat jääpiikit; mutta vähätpä siitä, kun ruumis oli jo lapsuudesta saakka totutettu kylmää kärsimään, niin ei siitä terveydelle ollut mitään vaaraa. Jos joku oli niin hienohenkinen, ettei kylmimmällä vuodenajalla tarjennut huoneessa maata, vaan iltasilla huoneeseen mentyään kumminkin yön aikana muuttausi lämpimään suojaan, joko saunaan tai riiheen, niin sitä nuorikkoparia tai ainakin sitä henkilöä, joka ei voinut kylmää sietää, pidettiin hentona raukkana, josta "ei olisi ollut talvelle heitettyä"; so. sellainen saisi olla naimisiin menemättä, jossa ei ole vanhojen tapojen noudattajaa, vaan poikkeaa niistä.
Suurimmissa ja varakkaimmissa taloissa oli tosin vierashuone, kamari, jota pidettiin lämpimänä talvellakin, niin että siellä olisi sopinut nuorikkoparin maata, jos ei kainouden tunne olisi antanut maata nuoren parin vierekkäin tuvassa yhdessä muun perheen kanssa; mutta ei se ollut maan tapa sellainen, ja tapaa oli tarkoin noudatettava, jos ei tahtonut joutua yleisen pilkan ja naurun alaiseksi. Ja toisekseen, kun ensi kerran veisuun kanssa vietiin vuuville, ensi yöksi yhteen, huoneeseen, niin siitä syystä pidettiin huonetta jonkinlaisena pyhänä paikkana, jossa ainoastaan eikä muualla oli keskinäinen rakkaus menestyvä ja kasvava.
Kun nuorikkopari ensi kerran häittensä jälkeen meni kirkkoon, oli nuorikko täydessä morsiuspukimessa, josta aina erotettiin nuorikot muista naisista. Samaten piti olla, kun uusillejouluille mentiin morsiamen entiseen kotiin. Jos nuorikko ensi kerran kirkossa käydessään oli verevä ja punakka, ylistettiin häntä terveeksi, mutta kalpeasta ja verettömästä sanottiin, ettei se ole terveperä.
Kun kirkon luona tai muualla joku sukulainen tai tuttava tapasi nuorikon, niin kohta hän kysyi:
Kummoinen on appi sulla,
onko ankara anoppi?
ynnä muuta, mitä asiaan kuuluu. Harvoin tai ei koskaan nuorikolta sitä kysyttiin, millä tavalla hän kohtelee uusia vanhempiansa ja miestänsä.