Lautamies tuumaili vähän aikaa ja sanoi sitten:
— Älä, lapseni, tuossa noin itke; saat vielä vähän aikaa pitää Juhanan sormuksia, kun ne sinusta niin hyvät ovat; mutta harjakaiset juodaan tänäpäivänä Junnolaan. Peräytyä minä en voi, kun kerran olen luvannut; jälkeenpäin saamme nähdä, kuinka asia käy.
Kaisa käski veljensä sanoa terveisiä Lippolan Juhanalle, ettei hän tahdo Juhanasta luopua, vaikka mörkö maata kyntäköön.
Niemelän talosta lähdettiin sunnuntaina yksituumaisesti kirkolle viidellä hevosella ja ne, jotka eivät kärryihin mahtuneet, astuivat jalkaisin. Ainoastaan joku nainen ja Mauno-setä jäivät kotiin taloutta hoitamaan. Kaisa, Anni ja Antti ajoivat yhdellä hevosella, lautamies emäntänsä ja nuorempain lastensa kanssa toisella jne.
— Parasta olisi, jos ei minua olisi koko maailmassa, kun eloni on niin kovin tukalaa ja vaikeaa, ettei voi kielin kertoella. Mieli ei tervoa parempi, sydän syttä valkeampi, huokaili Kaisa.
— Älä, hyvä siskoseni, ole milläsikään, lohdutteli hänen veljensä. Niin totta kuin minä elän eivät nämä kaupat tule harjakaisia edemmä menestymään. Kyllä minulla on niin tehokkaita keinoja, että näiden täytyy purkaantua.
— Mitä esimerkiksi? kysyi Kaisa.
— Minä kaikkein ensiksi puhun jo tänä päivänä aamupuolella Holttolan vaarille ja luulen hänen ryhtyvän asiaan. Ja kun hän kerran meidän puolesta käypi, niin saadaan olla voitosta varmat; sillä isä ei voi häntä vastustaa, se on tunnettu asia. Jos taasen hän olisi välinpitämätön, jota en luule, niin on minulla toinen keino, joka varmaan tepsii, vaan nyt en sitä vielä sano, vastasi Antti.
— Tee, hyvä veliseni, mitä vain suinkin ymmärrät ja voit asian estämiseksi, rukoili Kaisa.
— Ole huoletta, vakuutti Antti.