Nyt tuli Martille kiiru. Hän laski hyvin sukkelaan Kaisan käsivarrelle sormuksen, jonka Kaisa siitä korjasi taskuunsa. Sen tehtyä meni morsiusväki pitäjäntupaan.
— Sanokaa minun sanakseni, hyvät ihmiset, mutta ei noista ikimaailmassa parikuntaa tule, huusi Puntuksen Ripo-täti kirkkorahvaalle morsiusväen mentyä.
— Johan minä olen sen ennustanut tätä päivää ennen, ettei ole Niemen kukka Junnon pojan poimittava, virkkoi kuppari-Maija.
Pitäjäntupaan oli kokoontunut sekä sulhasen että morsiamen sukulaisia ja tuttavia ynnä vielä syrjäläisiäkin. Siellä oli jo kahvikupit laitettu ympäri pitäjäntuvan pitkää pöytää, keskellä kermavadit, sokeriastiat ja viinapullot. Morsian ynnä muut naiset pysähtyivät oven suuhun, vaan ukkomiehet menivät pöydän luo ja poikamiehet perämaalle sekä uunin rintaan.
Junnolan isäntä otti pöydältä viinapullon, tuli sen kanssa Niemelän lautamiehen eteen, kaasi viinaa pulliin ja ojensi lautamiehelle, joka otti pullin ja sanoi:
— Olkoonpas onneksi! ja ryyppäsi.
— Sen Jumala suokoon! vastasi Junnola.
Sitten annettiin ryyppy Holttolan kirkonmiehelle, joka ryypätessään virkkoi:
— Saas tästä!
— Nauttios terveydeksesi! vastasi Junnola.