Näin kävi Junnola ympäri tupaa ja jakeli ukkomiehille viinaa. Puhemies tarjoili toisesta pullosta naisille punaista (siirappi-) viinaa. Sitten puhemies otti torppasäkistä Venäjän lehtitupakkaa ja antoi pojille hakattavaksi ja poltettavaksi. Sillä aikaa kantoivat Junnolan naiset pöytään kaksi suurta kahvipannua, joista Junnolan isäntä kaasi kupit täyteen ja hän pyysi morsianta, kaasoa, Niemelän ja Holttolan emäntiä kahvia juomaan. Vasta toisella kutsulla he menivät ja istausivat pöydän päähän, johon myös Niemelän lautamies, Holttolan kirkonmies ynnä muut oltavat miehet istausivat. Muu väki kävi alemmaksi istumaan.
Kun kahvit oli juotu ja kupit korjattu, tuotiin tuohikontit, joista pantiin ruokaa pöytään: rukiista ja ohraista leipää, omena- (potaatti-) ja oikeita (ryyni-) piirakoita, voita ja suolakalaa. Laskuista kaadettiin maitoa kappoihin ja vateihin. Ruualle istuttiin samassa järjestyksessä kuin kahviakin juotaessa. Kun morsiamen ja sulhasen likeisemmät sukulaiset olivat ravitut, syötettiin ja juotettiin muita kutsutuita vieraita ja syrjäläisiä viimeiseksi, jonka jälkeen ruoka korjattiin.
— Kah, eikös Mauno-setä olekaan täällä? kysyi Holttolan kirkonmies.
— Ei ole, pitäähän jonkun olla kotia katsomassa, vastasi Niemelän isäntä.
— Aivan niin, aivan niin, virkkoi Junnolan isäntä. Eiväthän pienemmätkään talot tule hoitajatta toimeen saatikka sitten Niemelä, joka on suurin talo pitäjässämme.
— Vielä vain Mauno-setä olisi mahtunut meidän harjakaisille, kun niin hakaisasti haasteli meidän kosissa käydessämme, sanoi puhemies.
— Taisitte tyhmästi lähestyä ja harkkoja haastella ukolle, vastasi
Holttola.
— Ukolla on väliin omat tuumansa, sanoi lautamies, ja siihen se pakina päättyi.
Kun ruoka oli korjattu ja morsian kaasoineen istui ovensuun ikkunan pielessä, rohkasi Martti luontonsa, tuli Kaisan luokse, katsoi hänen sormiinsa ja sanoi:
— Eihän sinulla, Kaisa, olekaan minun sormuksiani sormessasi, missä ne ovat?