— Jos ei sinun lapsellasi ole vauraampia ottajia kuin Junnolan rahjus, niin anna tyttäresi olla kotona.
— Hyvä appiseni, minä en nyt ymmärrä sinua. Kyllähän tyttärelläni on käyneet jo viidet sulhaset ja par'aikaa on hänellä vielä Lippolan Juhanan sormukset, kun ei hän niitä sanonut tahtovansa antaa pois; vaan minä katsoin parhaaksi laittaa tytön Junnolaan, kun se on rikkain talo pitäjässämme.
— Vai niin! Sinä, vävyni rakas, olet nyt soaistu: tämän maailman mammona on pettänyt sinut. Mutta ei ole kaikki kultaa mikä kiiltää, pitäisi sinun ikäisesi miehen ymmärtää. Semmoisen miehen ohella kuin Juhana on voit sinä mieltyä Marttiin! Minä ihmettelin oikein sinun sokeuttasi. Mutta näyttää siltä, että sinä et tunne Marttia etkä Junnolan taloa. Se on totta: Junnola on suuri ja vahva talo, rahaa ja riistaa on paljon. Mutta siinä perheessä on eripuraisuuden koi, joka sen pian syöpi hajalleen ja olisi jo aikoja sitte syönytkin, mutta vanha ämmä, jonka nimessä talo on, ei anna valtaa erota. Vaan niin pian kuin mummo ummistaa silmänsä, on talo neljänä ja Martti ei saa kuin yhden neljänneksen. Siinä on se suuruus. Mies on taasen niin typerä, ettei osaa kirvesvartta tehdä. Olisi Kaisa raiska järellä tuollaisen tollikan kanssa, joka vielä on niin yksinkertainenkin, että kylän pojatkin pitävät häntä pilkkanansa.
— Se on asia, jota minä en ole tiennyt. Mutta se on vain huolettanut minua, kun Kaisa ei sano muille kenellekään menevänsä kuin Lippolan Juhanalle.
— Muna on viisaampi kuin kana. Tyttäresi tuntee Juhanan ja siksi ei tahdo hänestä luopua. Minusta on oikein ihme, että sinun mielesi on noin muuttunut vähässä ajassa. Muistanhan minä aivan hyvin, kuinka sinä viime talvenakin, kun teillä oli kylänluvut, sanoit, ettei niin ylevää ja rehtiä miestä ole koko pitäjässä kuin Lippolan Juhana on: hän on niin kuin hieno herrasmies, nöyrä ja nopsa. Onko se sitten Kaisan syy, että hän on Juhanaan mielistynyt, kun kuuli isänsä suusta sellaiset lauseet? Ja paitsi sitä, olettehan te koko perhe tähän asti rakastaneet Juhanaa; niinhän hän on teillä ollut kuin oma lapsi, ei yhtään vieraampi. Ja nyt yhtäkkiä sinun päähäsi pölähtää ajatus syrjäyttää tuo jalo nuorukainen ja antaa tyttäresi mokomalle rantukselle. Mitä taasen Lippolan taloon tulee, niin sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että siinä on yksinkertainen perhe. Kirkonmiehen kanssa ei voi kenkään tulla jakoa tekemään. Mitä hänellä on, se jääpi hänen kolmelle lapselleen, joista Juhana on vanhin ja vaurain.
— Kyllähän Juhana on kelpo nuorukainen, sitä ei voi kenkään kieltää.
— Niin onkin, sen tietävät jo esivallatkin. Kun Miehikkälän kompromi kuoli, kysyi maamittarien tirehtööri rovastilta, ketä hän ehdottelisi siihen virkaan, ja rovasti ehdotteli Lippolan Juhanaa. Sen johdosta pyydettiin Juhanaa yhdeksi päiväksi toimittamaan maajako-oikeuden lautamiehen virkaa, jolloin tirehtööri niin mielistyi Juhanan toimeliaisuuteen, että hän oli kiittänyt rovastia, kun tämä ehdotteli hänelle niin ymmärtäväisen miehen, ja sanoi antavansa Juhanalle kompromin lautamiehen viran, joka tietysti tulee kohta tapahtumaankin; sillä mitä sellaiset herrat kerran lupaavat, sen he pitävät. Tiettävästi Juhana pääsee kirkonmieheksi isänsä jälkeen, kun tämä kuolee. Mutta Junnolan Martista ei tule koskaan mitään arvokasta ja oltavaa miestä.
— Nyt vasta, appeni rakas, avaantuivat minun silmäni, ja Jumalan kiitos että ne avaantuivat. Minä menen jo täältä mennessäni Lippolaan ja tunnustan erehdykseni. Junnolan sormukset viedään jo tällä viikolla pois ja Lippolan Juhanalle juodaan harjakaiset ensi sunnuntaina meidän kotona. Ole, appeni, niin hyvä ja tule meille ensi sunnuntaina heti kirkosta päästyäsi. Minä tahdon kutsua kaikki pitäjän lautamiehet ja kirkonmiehet harjakaisille. Tosin tämänpäiväiset harjakaiset minun tulee maksaa, vaan rahallahan tuosta päästään.
— Mutta kuules, poikani rakas, mikä sinulla oli oikeastaan tarkoituksena, kun sinä tahdoit tyttäresi laittaa Junnolaan, vaikka tiesit sen olevan hänestä väkinäistä?
— Tyttäreni tulevaa etua minä oikeastaan olin valvovinani, kun tahdoin hänet laittaa pitäjän pääpohatalle. Minä ajattelin asiaa näin: vaikka Kaisasta suittaa alussa tuntua naimisiinmeno väkinäiseltä, niin kyllähän rakkaus vähitellen tulee, kun kerran naimiskaupat edelleen menevät, ja sitten kun vihitään ja avioliitto Jumalan sanalla pyhitetään, niin se tuottaa suosion ja rakkauden, ja kun varoja on yllin kyllin, on avioliitto onnellinen.