— Minä kiitän sinua, isä, näistä sanoista. Minä olen myös Kaisaan mielistynyt niin, että ero hänestä olisi tuntunut surkean raskaalta. Minä koetan myös elämässäni näyttää, että olen ansainnut Kaisan rakkauden. Hänen ei pidä koskaan saaman syytä valittaa minun kovuuttani.
— Sen, poikaseni, minä kyllä uskon. Me päätimme isäsi kanssa juoda harjakaiset meidän kotona. Mauno-sedän laitan viikon varrella viemään pois Junnolan sormukset ja kysymään, paljonko he tahtovat harjakaisistaan, virkkoi lautamies.
Vähän aikaa mietittyään hän jatkoi puhettaan:
— Mutta niin kuin tunnettu on, minä olen suoraan sanoen ahnas maailman tavaran perään enkä raatsisi rahojani antaa harjakaisten maksuksi, ja väärin taasen olisi pyytää sinua niitä maksamaan. Jos sentään pitänee antaa Junnolan kaupat eteenpäin.
— Jos ei muuta estettä ole kuin harjakaisten maksu, niin kyllä minä ne mielelläni suoritan, vastasi Juhana. Minä olen valmis uhraamaan kaikki Kaisan edestä; mikään ei saa minulle olla kallis hänen tähtensä.
— Nyt poikaseni minä tunnen, että sinä rakastat Kaisaa yhtä paljon kuin hänkin sinua, virkkoi lautamies liikuttuneena. Olisi siis synti erottaa teitä toisistanne. Kyllä minä mielellänikin harjakaiset maksan ja kiitän suuresti Jumalaa, joka avasi minun silmäni oikeaan aikaan. Totta puhuen, minä olen aina sinua pitänyt kunnon poikana, ja koko meidän perheestä olet sinä mieleinen, vaikka minä nyt vain satuin vähän erehtymään.
— Harjakaisten juonti ei paljoa merkitse; onhan niitä juotu ennenkin ja maksettu. Pääasia on se, että vihdoin tullaan oikealle tolalle, vastasi Juhana.
— Aivan oikein, poikaseni, todisti lautamies ja läksi huoneesta.
Tupaan päästyään käski Niemelä perheensä suoriutua matkalle. Juhana valjasti hevosen, ja niin läksivät vieraat ajamaan kotiinsa jätettyään sydämelliset jäähyväiset.
Vierasten lähdettyä sanoi Riitta-täti, isännän sisar: