Määrättynä lauantaina alkoi jo keski-iltoin aikana tulla vieraita kihlajaistaloon. Jokainen toi tullessaan joko rukiisen tahi ohraisen leivän, ryynipiirakoita, askillisen voita ja muutamat vielä lammaskäpälän. Tupaan tultuaan antoivat vieraat tuomisensa talon emännälle, joka ne kiittäen otti vastaan. Talon perhe tervehti vieraita, miehiä kättelemällä ja naisia likistämällä. Sikäli kuin vieraita tuli, annettiin heille ensin ryypyt vanhemmille ja sitten kahvia kaikille. Ja kun kaikki olivat kokoontuneet, syötiin yhteinen illallinen. Tupaan oli tuotu toinen iso yhdestä puuntyvestä valmistettu pöytä, aivan samanlainen kuin entinenkin pöytä oli. Syötyä kylvettiin sauna: miehet ensin ja sitten naiset. Pimeän tultua sytytettiin kynttilät sekä kynttilänjalkoihin että yläpöydän päällä riippuvaan läkkiseen kynttiläkruunuun.
Kylän nuorisoa alkoi vähitellen tulla kihlajaistaloon kihlaajia odottamaan. Lapset juoksivat vähän väliä ulkona kuuntelemassa sulhasten kelloja.
Kotvasen perästä kuultiin vihdoin kellojen ja kulkusten helinä, ja pian olivatkin sulhaset pihalla. Talon poikamiehet menivät vieraita vastaanottamaan ja korjaamaan hevosia.
Vierasten tupaan tultua ja hyvänillan tehtyä sanoi talon isäntä heidät tervetulleiksi. Talon tyttäret Anni ja Sohvi menivät riisumaan vierasten päällysvaatteita. Anni otti tuohikontin Lippolan kirkonmiehen olalta ja ripusti sen naulaan. Sitten hän riisui vyön ja heitti päällysviitan. Sohvi teki samaten sulhasen sedälle, joka oli toisena puhemiehenä: otti hänen olaltaan tupakkasäkin ja sijoitti sen naulaan ja riisui päällysvaatteet. Sulhanen riisui itse vaatteensa. Jokaisen vaatteet veivät tytöt isännän huoneeseen. Kun tulokuppiset oli juotu, nousi Lippolan kirkonmies seisoalleen ja sanoi:
— Me kävimme pari viikkoa sitten täällä morsianta merkkiämässä ja nyt tulimme kihlauksella kauppoja vahvistamaan. Otetaankos nyt kihlat lisää vai annetaanko entiset takaisin?
Tähän vastasi talonisäntä:
— Niin kuin näette, ei tässä ole niitä aikeitakaan, jotta kaupat purettaisiin.
— Kyllä kauppoja ei pureta, sanoi Holttolan ukko, mutta
ei neittä rahoitta naida, talon lasta lunnahitta. Sulostansa suku anoo, hempustansa heimo suuri saadakseen sataiset markat, tuhantiset tyttärestä. Usein on armas emonen yöllä saanut ennätellä vaalimahan valkoistansa, pesemähän pienoistansa. Usein on armas isonen saanut raataa runsahasti, tehdä työtä tehokkaasti, ennen kuin on ennättänyt saada työlle tyttärensä. Ei tyttö tyhjästä jouda, vaivannähty vastineetta; vaan on markat maksettavat, päästettävät penninkiset.
— Paljonko neiti sitten maksaa? kysyi puhemies.