— Ei sillä määrää ole; kun itsestänne paljon pidätte, niin enempi saatte maksaa: tuntekaa itse oma arvonne, vastasi isäntä.
— Koska niin on asia, niin rahat pöytään, sanoi Lippolan kirkonmies.
Ojennas, velimies, rahakontti tänne!
Yrjö ojensi rahakontin, josta kirkonmies veti pitkän rahapussin ja kaasi pöydälle suuren koon vaskirahoja. Talon isäntä istausi Lippolan ukon viereen. Sulhanen istui isänsä toisella puolella ja hänen vieressään istui hänen Yrjö-setänsä pöydän sarvenessa. Sitten otti Lippolan kirkonmies kukkarostaan joukon hopearahoja, joista erotti osan erikseen, nousi seisoalleen pöydän päähän ja lausui juhlallisella äänellä:
Äiti armas kantajainen, valikoitu vaalijainen! Hyvän laadit lapsukaisen, punaposki puolukkaisen, jota kosi sorjat sulhot, nuoret miehet noudatteli: ota vastaan vaivoistasi hopeata huolistasi, markat mielitietystäsi, rahat rakastetustasi, vaikkei hellän äidin huolet kullalla oo kuitattuna.
Morsiamen äiti pyyhkäisi kiiltävän kyyneleen silmistään, tuli pöydän luo, otti rahat ja kiitti.
Sitten asetti Lippolan kirkonmies toisen koon hopearahoja erikseen ja lausui:
Isä hyvä, huolellinen, perheen tuki, turvallinen! Jos sä luovut linnustasi, vaihdat rahaan rakkahasi: ota vastaan vaivoistasi selvät markat sirkustasi, vaikkei hyvän isän huolet markoilla oo maksettuna.
Lautamies otti rahat kiittäen ja mieli liikuttuneena.
— Itse saat poikaseni antaa morsiamellesi minkä verran tahdot, sanoi
Lippolan kirkonmies.
Juhana otti kukkarostansa rahoja ja asetti ne pöydälle, jonka jälkeen hänen isänsä lausui: