Talon tyttö, talon neito, talon morsian mokoma! Jos sä suostut sulhohesi ja on mieli miehelähän: ota rahat rapeasti, kihlamarkat kerkeästi.
— Rahat on tuotava tänne eikä sieltä haettava, virkkoi kuppari-Maija.
— Ei rahoja kannella mihinkään, vaan ne on morsiamen itsensä haettava pöydältä, vastasi Lippolan kirkonmies.
— Taitaa varmaan sulhanen olla raajarikko, koskei kykene rahoja tänne tuomaan, virkkoi taas kuppari-Maija.
— Ehkäpä morsian lienee rampa, kun ei kykene niitä pöydältä ottamaan, sanoi lautamies Varis.
Sen kuultuaan tuli morsian sukkelaan pöydän luokse, kääräisi esiliinansa ja pyyhkäisi viittansa liepeellä rahat esiliinaan, nyökäytti päätään kiitokseksi ja meni perämaalle toisten naisten luokse.
— Näittekös nyt, että jos lienevät pojat rikkaat naidessaan, niin ovat tytöt terveet mennessään, virkkoi Simolan herastuomarin emäntä.
Nyt kävi Lippolan kirkonmies istumaan ja alkoi hiljaa kuiskailla rahojen jakamisesta talon isännän kanssa. Naiset puolestaan keräytyivät morsiamen ympärille katselemaan hänen rahojaan.
— Viisi on hopeaista ruplaa ja yksi on vaskiraha. Se taitaa olla uusi kopeekka, koska on niin kirkas, sanoi kuppari-Maija.
— Ei se ole kopeekka vaan se on viiden ruplan kultaraha, vastasi morsian. Koettelehan painoa!