— Ai ai kuinka paljon sinä sait rahaa, oikein kymmenen ruplaa, ihmetteli Maija. Ja ihme se oli tosistakin naisista.
Kun talon isäntä ja Lippolan ukko olivat keskustelleet ja lukeneet rahoja eri joukkoihin, alkoi Lippola huutaa nimikauten jokaista sukulaista, ensin talon perhettä ja sitten muita sukulaisia rahaa ottamaan. Jokainen kutsuttu astui esille, otti rahat ja kiiti. Kun Annin vuoro tuli, lisäsi sulhanen hopearahan vaskirahojen joukkoon, josta Anni tuli hyvin iloiseksi.
Kun kaikille sukulaisille oli rahat annettu, viskasi Lippolan kirkonmies pienen vaskirahan uunille ja sanoi:
— Tuossa on talon kissalle!
— Ja tuossa on kontin kantajille, sanoi Yrjö viskatessaan rahvaan joukkoon vaskirahan, jota pienet pojat rupesivat lattialta etsimään.
Kun rahat oli jaettu, kysyi puhemies:
— Kun me nyt olemme velvollisuutemme täyttäneet, kysyn minä sinulta, arvoisa talonisäntä, saammeko me nyt julkisesti kihlata merkityn morsiamen?
— Minun mielestäni te olette rehellisesti velvollisuutenne suorittaneet ja runsaan maksun antaneet, joten siis te olette oikeutetut kihlaamaan morsiamen julkisesti, vastasi isäntä.
Tämän kuultuansa meni morsian kaason kanssa huoneeseen, jossa hän sanoi kaasolle:
— Minä taidan nyt tehdä sulhaselleni vähän kiusaa: en ota sormusta, vaan hän saapi sen pistää sormeeni.