— Tee vain niin, eipähän sitten saata jälkeenpäin kehua, että sinä olit liian kärkäs hänen sormuksiaan ottamaan, vastasi kaaso.
— Missä on kihlaus tapahtuva, huoneessako vai tuvassa? kysyi
Lippolan kirkonmies.
— Kyllähän entiseen aikaan kihlattiin tuvassa, mutta ne ajat ovat olleet ja menneet, nyt on tapana kihlata huoneessa, vastasi isäntä.
— Mutta minun mielestäni olisi paras noudattaa ikivanhaa tapaa ja kihlata tuvassa, se olisi niin juhlallista ja muistuttaisi meille vanhoille oman nuoruutemme aikoja, ehdotteli Holttolan kirkonmies.
— Minä olen samaa mieltä, lisäsi Mauno-setä.
— Se minustakin olisi juhlallisempaa, sanoi Lippolan ukko.
— Koska te niin tahdotte, niin kihlataan sitten tuvassa vanhan hyvän tavan mukaan, myödytti isäntä. Mauno-setä, joka vanhat temput ja tavat parhaiten muistaa, saapi sulhasen nuoremman puhemiehen keralla hakea morsiamen huoneesta ja käydä hänelle puhemieheksi.
Tämän kuultuaan menivät nimitetyt miehet huoneeseen ja toivat morsiamen kaasoineen tuvan porstuaan, jonka nurkasta Mauno-setä otti korennon, aukaisi tuvan oven, koputti korennolla tuvan kynnykseen ja kysyi:
— Onko sulhanen rikas rahoiltaan vai kepiä kengiltään?
— Kuningas on rikas rahoiltaan ja susi on kepiä kengiltään, vastasi
Lippolan kirkonmies.