— Aja, kultaseni, kotiin Lippolaan, ei minun mieleni tee enää yhtään
Niemelään. Lippola tuntuu minusta kodille ja Niemelä vieraalle.
— Ei tiedä jos vielä saanet tarpeeksi Lippolassa olosta, vaikka nyt niin sanot, vastasi Juhana nauraen.
— Ei niin kauan kuin sinä elät, virkkoi Kaisa totisena. Vaikka menisimme Venäjän maan perille, olen minä kumminkin onnellinen sinun kanssasi. Jospa vaikka sinun rakkautesi kylmenisikin minuun, en minä voi koskaan laata sinua rakastamasta. Niin syvälle olet sinä tunkeutunut minun sydämeeni, että ainoastaan kuolema — jaa, ei sekään voi minun rakkauttani lopettaa.
Tämän sanottua hän tarttui sulhasensa käsivarteen ja kyyneleet kiilsivät hänen silmissään.
— Ei, armaani, sinun huoli sitä epäillä, etten minä sinua rakasta.
Jumala taivaassa yksin sen tietää, että rakastan sinua äärettömästi.
Siksi tunnekin itseni ylenmäärin onnelliseksi, kun saan sinut omanani
viedä kotiini, vastasi Juhana.
— En, Juhana kulta, ole minä sinun rakkauttasi milloinkaan epäillytkään, ja siksi olikin minulla kaksinkertainen huoli, kun meidän asiamme näyttivät nurin menevän. Minä näet oman suruni ohella säälin sinua, joka sait sanomattomasti kärsiä, virkkoi Kaisa.
Näitä asioita ynnä muuta puhellen he tulivat Niemelään, jossa jo ennen heitä ennättänyt nuoriso otti heidät vastaan. Pojat riisuivat ja korjasivat hevosen.
Heti päivällisen perästä läksivät tytöt toivikinavuille, morsiussaataville, omaan kylään, vaan Yrjön Liisa ja morsiamen täti menivät vieraille kylille. Keski-iltain aikana he palasivat takaisin ja toivat tullessaan ne antimet, jotka he olivat kylältä saaneet ja jotka olivat enimmäkseen valmiita vaatekappaleita, niin kuin esiliinoja, pyyhkeitä, lapasia, sukkia ja kintaita ynnä kaikenlaisia nauhoja. Suuri joukko kylän nuorisoa seurasi heitä Niemelään ja toisia tuli perästäpäin. Nuorison kokoon tultua aloitti morsiuspari tanssin, jota sitten jatkettiin niin kauan kuin päivää piisasi.
Iltahämärissä palasivat toisetkin naiset toivikinajolta ja toivat suuren nyytin, jossa oli villaa, pellavata ja osaksi valmiitakin vaatetavaroita.
Maanantaiaamuna nousivat naiset varhemmin kuin miehet, sillä jokainen puolestaan tahtoi auttaa toivikkia (morsianta) käsitöiden teossa. Toiset karttasivat (raaksivat) villoja, toiset kehräsivät sukka- ja kinnaslankaa, neuloivat, ompelivat, iskivät rippua (rimpsuja) tekivät nyytinkiä (pitsiä) jne. Holttolan muori painoi (värjäsi) lankoja isot vyyhdet keltaisiksi keltaheinillä ja kehäkukilla.