Murkinan jälkeen sanoi Mauno-setä:
— Nyt oman talon naiset ja kesävieraat, katsokaas morsiamelle toivikinapua!
Naiset menivät huoneeseensa ja toivat sieltä jokainen valmiita kapineita, enimmiten käsineitä ja jalkineita. Mauno-setä itse kantoi koko joukon pyyhkeitä, esiliinoja, sukkia, kintaita, palmikoita, viipulavöitä, säärisiteitä ynnä muuta kampsua, jotka hän kaikki lahjoitti morsiamelle.
— Kah, onpas Mauno-setä välistä aukkakin (aulis), vaikka hän tavallisesti on visukinttu (saita), sanoivat naiset.
— Mitäs nämä tekevät huoneessa mahettumassa (maatumassa), vastasi
Mauno-setä. Maailmalta nämä ovat tulleet, sinne ne saavat mennäkin.
On tavaraa kyllä minun elinajakseni.
— Minkä verranhan Mauno-setä olisi antanut toivikinapua, jos Kaisa olisi Junnolaan mennyt? kysyi Mari-täti.
— En nauhan nenää, en ympäri sormen kirrettävää, vastasi Mauno-setä.
Vieraat olivat varustaneet keralleen toivikinapua, kuka mitäkin valmista tavaraa, jotka he antoivat morsiamelle. Lautamiehet ja kirkonmiehet antoivat sitä paitsi morsiamelle rahaa.
Päivällisen jälkeen sanoi Lippolan kirkonmies:
— Nyt ei muuta kuin aletaan tökkii omaan mökkiin.