— Mitenhän lienee kenenkin laita: muutamat naiset ovat minulle kertoneet, että heitä huoletti sangen suuresti naimisiinmeno, mutta minua ei huoleta yhtään. Päinvastoin toivon sen tapahtuvaksi mitä pikemmin sen parempi, virkkoi Kaisa.
— Kyllä se huolettaisi sekä sinua että minua, jos vain tuntemattoman ja oudon kanssa pitäisi naimisiin mennä. Mutta me, jotka olemme jo lapsuudesta saakka toisemme tunteneet niin hyvin kuin veli ja sisar ja mielistyneet toisiimme, me ilolla menemmekin. Mutta jos sinun olisi pitänyt mennä joko Junnolan Martille tai jollekin toiselle tai minun olisi pitänyt ottaa joko Kaiturpään Anni, jota minulle tarjottiin, tai joku toinen tyttö, niin eiköhän meillekin olisi käynyt huoleksi. Mutta nyt on meillä toinen asia, kun me hyvin toisemme tunnemme ja toisiamme rakastamme, selitti Juhana.
— Kyllähän se niin on, vastasi Kaisa. Me olemme siinä suhteessa monta muuta onnellisemmat. Minä ainakin tunnen itseni ylenmäärin onnelliseksi.
— Samaten minäkin, sanoi Juhana, heitti rakkaat jäähyväiset morsiamelleen ja läksi tupaan, jossa ämmät olivat jo valmistuneet.
Kun kaikki oli reilassa, nousivat molemmat ämmät kärriin, Juhana istausi heidän keskeensä, ja niin ajettiin Lippolaan. Siellä olivat jo kestivieraat koossa, sekä sukulaiset että tuttavat ja naapurien isännät emäntineen. Ämmät otettiin vastaan Lippolassa kaikkea kunnioitusta osoittaen.
Illallista syötäessä istuivat ämmät kunniasijalla, pöydänpäässä, muu väki istui pöydässä arvonsa mukaan: oltavat naiset ja miehet pöydän yläpuolella, sitten muut isännät ja emännät alapuolella. Muut kutsuvieraat söivät alapöydässä, ja talonperhe paitsi isäntää, joka söi yläpöydässä vierasten kanssa, söi perästäpäin. Sitä järjestystä noudatettiin aina kaikissa pidoissa.
Illallisen perästä kylvettiin sauna ja käytiin makaamaan: ämmät kamariin, vanhemmat ihmiset tupaan ja nuoremmat makuuhuoneisiin.
Seuraavana aamuna, kun rukoukset oli pidetty, kahvi juotu ja murkina syöty, läksi nuoriväki ja osa vanhojakin kirkolle. Kirkkomiesten mentyä sanoi Niemelän emäntä talon emännälle:
— Lähde nyt, ystäväiseni, näyttämään meille talouttasi. Kun me kerran syynillä olemme, niin me tahdomme katsoa joka paikan aivan tarkkaan ja sitten lopullisesti päätämme sopiiko meidän laittaa tyttäremme sinulle miniäksi vai ei.
— Lähdetään vain, vastasi talon emäntä ja otti suuren nipun avaimia käteensä. Molemmat ämmät seurasivat emäntää.