— Kah, niinhän te istutte täällä kaikki yhdessä mytyssä paan tultuaan. Pojanvekarat tuolla kujasilla ovat rillanlyönnissä, ja sepä vasta näyttää hauskaa olevan.
— Lähdetääs helkkarissa mekin yhteen joukkoon maasta riitelemään, sanoi Holttolan kirkonmies. Ja niin he läksivät joka mies ulos.
Kun pojat näkivät ukkomiesten tulevan, he asettuivat toiseen päähän sanoen:
— Käykääs te ukot yhdelle puolelle, me pojat käymme toiselle. Saamme sitten nähdä, kumpiko puolue voittaa.
— Tehdään niin, vastasi talonisäntä ottaen kehkärän käteensä ja viskasi. Pojat koettivat panna keppinsä eteen, vaan rilla, joka oli voimakkaasti tottuneella kädellä viskattu, kehki milloin keppien ylitse, milloin alitse poikien ohi.
Pojat peräytyivät ja pysähtyivät siihen kohtaan, mihin rillakin oli pysähtynyt. Yksi pojista nakkasi rillan pyörimään ukkojen luo, mutta Holttolan ukko pisti kepin eteen ja rilla pysähtyi.
— Kappas ukkoja, kun ovat vanhat varmat, sanoivat pojat ihmetellen.
Lippola taasen heitti rillan ja se lensi poikain sivuitse, joten heidän taas täytyi siirtyä taapäin. Ukkomiehet sikäli siirtyivät eteenpäin, sillä rillanlyöjillä piti aina oleman yhtäläinen välimatka. Näin kun leikkiä jatkettiin, loppuivat viimein kujaset ja sitten tultiin maantielle.
Kylän väki katseli ensin loitompaa kestivierasten leikkiä, vaan viimeiseltä he likenivät ja kävivät yhteen leikkiin. Kas siinä oli koko vatakka sekä poikia että ukkomiehiä. Naiset katselivat tuvan rappusilta miesten kilvoitusta kotvan aikaa, mutta miesten kehotuksesta innostuivat hekin vihdoin ja kävivät yhteen mätäkkään, eukot ukkojen ja tytöt poikien puolelle.
Postiljooni, joka sattui ajamaan samaan aikaan maantietä myöten, huusi ja menosi, kun näki niin paljon väkeä seivästen keralla maantiellä. Hevonenkin pysähtyi katselemaan mokomaa jytäkkää.