— Hyvä on, kyllä minä tulen. Sitä minäkin jo vähin ajattelin, virkkoi Juhana. Mutta mitä varuksia minä tuon kerallani?
— Ei mitään, vastasi Kaisa. Etkös tiedä, että Niemelän rusthollissa on kavetta kaikenlaista ja minä lähtevänä ihmisenä en heidän tavaraansa säästä.
— Tehdään vain niin, päätti Juhana.
Juhana katseli ympäri huonetta ja kysyi vihdoin:
— Mitäs tyysky tuo on ovensuun nurkassa?
— Siinä ovat ukko Akkasen toivikkiajotavarat, jotka hän kävi minulle keräämässä naapuripitäjästä, vastasi Kaisa.
— Jos olisit, Juhana, ollut täällä sunnuntai-iltana, niin olisit saanut nauraa Akkasen ukon mutkille suoliasi pidellen, kertoi Anni. Hän kun kertoi pitkät jutut toivikkiajomatkoiltaan ja miten häntä mistäkin talossa kohdeltiin. Heponiemen kestikievarissa hän oli saanut pari ryyppyä. Se kihahti ukon päähän niin, että hän päästyään Kosken myllymäelle nakkasi nyyttinsä kekkimään alamäkeä maantietä myöten, juoksi itse perästä ja lauloi:
Akkanen hyppää ja rillaa, nyytiss on pellavaa ja villaa.
Meillä hän söi ja joi. Kun hän oli saanut joitakuita ryyppyjä, hänen mielensä kepeni niin, että hän alkoi tanssia tepsutella yksinään ja laulaa rallattaa. Sille ei kukaan voinut olla nauramatta, vaikka olisi kuka kuinka vakainen ollut.
Illallista syötäessä sanoi lautamies Lippolan Juhanalle: