— Mene pois, sellainen pojanrettana, ei sinua tässä tarvita, käski
Maija ja sysäsi Paavon lattialle.
Suuttuneena harmista ja häpeästä rupesi Paavo itkemään ja meni äitinsä luo, joka koki lohduttaa poikaansa, miten parhaiten taisi, lupasi vielä hänet ensi sunnuntaina kirkkoon ym., vaan ei sekään Paavoa ilahduttanut.
Maijan mentyä tuli Paavo jälleen siskonsa luo ja pyysi häneltä tietoa tyttöjen tuumasta. Anni puheli sinne tänne ilmoittamatta kuitenkaan pääasiaa. Kun Paavo ei muuten asian perille päässyt, hän lupasi ilmoittaa sisarensa salaisuuden: tuomiset, sormuksen ynnä hänen keskustelunsa erään toisen kylän pojan kanssa, jotka Paavo erään sattuman kautta oli saanut tietää, ja se naula veti. Nyt Anni kuiskutti Paavon korvaan:
— Nyt on kekrin aatto: tänä yönä valvotaan Perätalossa öitsiä. Siellä ei ole muita kotona kuin Pärttyli ja tyttö-Anni; muu perhe on mennyt kuka mihinkin. Sinne kokoontuvat kylän pojat ja tytöt auttamaan toivikkia. Muuten siellä tarinoidaan satuja, arvoitellaan arvoituksia, juodaan kahvia ja syödään ehtamurkina. Kasku-Matti on jo siellä ja muut kokoontuvat illallisen perästä. Mutta lapsia ei sinne lasketa.
Nyt oli Paavon uteliaisuus tyydytetty, mutta osaksi vain. Miten hän voisi sinne päästä, oli kysymys, johon oli vaikea löytää vastausta. Sillä hänen äitinsä ei ollut niitä ihmisiä, jotka lapsiansa laskevat minne tahansa, ja toisekseen jos hän vielä sinne miten pääsisi, niin ajavathan pojat hänet pois, kun hän on lapsi. Tämän seikan ilmoitti hän serkulleen Eerikalle, joka neuvoi häntä viemään vaikka tupakkaa kasku-Matille; kun tämä on köyhä läksiäimen poika, niin hänelle kelpaa kaikki. Ja jos kerran hän lupaa laskea öitsiin, niin Paavo varmaan pääsee sinne, neuvoi Eerikka.
Iltahämärissä Paavo otti isänsä tyllistä tupakkaa ja vei kasku-Matille pyytäen lupaa saada tulla öitsiin. Matti lupasi sen, jos vain Paavon vanhemmat antavat hänelle luvan tulla. Iloisesti Paavo juoksi kotiinsa, jossa hän hartaasti rukoili äitinsä laskemaan häntä öitsiin.
— Ei lapseni, en minä sinua sinne laske, sanoi äiti.
Paavo rukoili miten parhaiten taisi: lupasi olla alati nöyrä ja kuuliainen, lukea huomenna koko katekismuksen läpi, sekä "Huutavan äänestä" niin monta lukua kuin äiti vain tahtoi, ei luvannut laskea mäkeä koko talvena eikä pyrkiä joululeikkiin; mutta kaikki oli turhaa.
— Pitkittä puheitta, saat käydä minun viereeni makaamaan, sanoi Paavon äiti levollisesti, vaikka se tietysti tuotti Paavolle levottomuutta.
Illallisen perästä otti Antti nutun yllensä, meni ulos, juotti ja illasti hevoset, vaan ei tullutkaan tupaan niin kuin muina iltoina tavallisesti. Paavo kävi ulos ja sisään, oli rauhaton kuin sijaton sielu ja nuuhki joka nurkan. Porstuasta, kivenlautasilta hän löysi nuorimaitokapan, joka oli puhtaaseen liinaan käärittynä, pienen pussillisen papuja ja voiaskin.