Kortit olivat kaikki yhdessä pakassa, josta Matti nosti muutamia kortteja.
— Tässä on sinun entinen elämäsi ja taloutesi, saneli Ripo-täti ladellen kortteja rinnakkain taikinapytyn kannelle.
Vähän aikaa katseltuaan kortteja hän sanoi:
— Enpäs olisi sinusta tuota luullut, Matti rukka! Saanko luvan sanoa?
— Sano vain mitä korttisi näyttivät mutta älä valehtele, sanoi Matti. Minä en ole mikään nurkkapoika enkä suvaitse salaisia kuiskutuksia. Sano pois, mitä tiedät!
— Sinä olet salajuoppo, virkkoi Ripo-täti ikään kuin väkinäisesti.
— Se on terve vika, tokaisi Matti. Mies juopi, mies saapi, miehelle antaa Jumala.
— Sinun nykyisestä taloudestasi ei ole paljon sanottavaa: ukko isäntä, akka emäntä, Matti muuta perettä, tupakkataulikka taloutta, jatkoi Ripo-täti.
— Jumalan rikkaat, Jumalan köyhät! En varasta enkä petä, sen tietää jokainen, sanoi Matti vähän närkästyneenä.
— No, no Matti kulta, älä pahastu: vaan niinhän minun pitää sanoa kuin kortit näyttävät, vastasi Ripo-täti lepytellen Mattia. Mutta nostapas toisen kerran!