— Kah, vielähän sinä muistat runoillakin, sanoi Pärttyli.
— Ainahan minulla on
virren pönkä poskessani, suussani sanan sakara,
vastasi Matti nostellen olkapäitään.
— Tuo akanveitikka, sen räähkä, se on kuin onkin härkkimenä teidän välillänne, saneli Ripo-täti kortteja levitellessään. Vaan annapas olla, mitähän sillä on tarkoituksena? Ja-ah, jo huomaan, se näet tahtoo toimittaa toista sulhasta Matin lemmikille, joka asuu veden rannalla ja näyttää olevan hänelle sukua. Mutta mitäs nämä viimeiset lehdet tietävät? kysyi Ripo-täti levitellessään jäännöskortteja, johon hän itse vastasi:
— Häitä, häitä ja oikein suurellisia häitä! Matti saa voiton: saa hellunsa ja sen kanssa ison talon, jossa on kolme hevostakin ja talliorit neljäs, mokoma oinas, jota pitää kolmen miehen päin seinään valjastaa.
— Kiitos ja kunnia, täti kulta! huusi kasku-Matti iloissaan. Tuossa on kolme kopeekkaa vaivoistasi! Anna kätesi tänne, että saan puristaa. Ja jos tahdot, niin annan suutakin.
— Oikeinko sinä todellakin suutelisit noin vanhaa piikaa, jota koko pitäjäs kutsuu tädikseen? kysyi Mäkelän Mikko.
— Enhän sentään sitä tekisi, vastasi kasku-Matti, vaan onhan lupa leikkiä puhua, vaikkei tarvis irvistellä.
Muistanhan kuinka