Pian tulikin tyttö-Anni tupaan kantaen suurta kahvipannua ja Liisa toi kahvikuppikorin, josta hän otti kupit ja latoi ne taitavasti pöydälle. Niemelän Anni toi maitovadin ja morsian, toivikki, toi sokeriastian. Antti kaasi kupit täyteen kahvia ja sanoi juhlallisesti:
— Tulkaa pojat kahvia juomaan!
Kahta käskyä ei tarvittu. Pojat istausivat pöydän ympärille ja nauttivat kahvia, kaksi kupillista kukin. Tytöt joivat perästäpäin kuka seisoallaan, kuka istuallaan. Pienelle Paavolle annettiin perästä yksi kuppi kahvia.
Kun kahvikapineet oli korjattu, käytiin jälleen työhön. Ripo-täti meni tupaseen korttia panemaan ja hänen luonaan kävivät tytöt vuoronperään korttia panettamassa, joten se toimi ei häirinnyt työntekoa.
— Menenkö minäkin panettamaan itselleni korttia? kysyi toivikki sulhaseltaan.
— Mene vain, vastasi sulhanen. Sittenhän saat tietää, vieläkö sinä saat Junnolan Martin vai pitääkö sinun menemän naimisiin minun kanssani, vastasi Juhana nauraen.
— Enpäs sitten menekään, jos sinä luulet minun aikovan sitä tiedustaa, vastasi Kaisa ja punastui.
Kotvan aikaa työskenneltyä tuotiin ehtasuuruspalaksi kaksi vadillista potaattia ja voita. — Öitsiä kutsutaan paikoin ehta.
— Käske rahvasta syömään ehtasuuruspalaa, sitten loput me kuorimme ja hilloamme piirakkaiksi, sanoi tyttö-Anni Niemelän Antille, joka teki käskyn mukaan.
Nuoriso haukkasi ensi halustansa joutamatta virkkaamaan mitään.
Vihdoin katkaisi Niemelän Antti äänettömyyden ja kysyi: