— Kun akat ovat aina kateelliset ja liehuvat kaikkien naittilaiden välillä konttia kantamassa, niin mistä ihmeeltä ne sellaiset pahansuovaiset akat mahtanevat tulla?
— Mistäs muualta kuin hyvistä tyttölöistä, aivan näin sievistä kuin meidänkin tytöt ovat, vastasi kasku-Matti.
Sen kuultuaan tytöt punastuivat, vaan kasku-Matti lauhdutteli heitä ja sanoi:
— Älkäät, hyvät neitoseni, pahastuko, että minä niin sanoin, maailma muuttuu ja me myöskin muutumme. Minusta, joka olen loismies, tulee Ripo-tädin ennustuksen mukaan vielä talon isäntä, ja teistä, jotka nyt olette siveitä tyttöjä, tulee samanlaisia talon emäntiä. Siihen aikaan joutuu kontinkantot yksistään vanhainpiikain työksi.
— Hyvä ettei meitä ole enää siihen aikaan elämässä, jolloin kontinkantaminen jääpi yksistään meidän toimitettavaksemme, vastasi Ripo-täti.
Ehtasuuruspalan perästä kävi nuoriso taas entiseen työllänsä. Niemelän Antti nitoi pirtaa ja Paavo sai lukea paasmat, kolmekymmentä piitä kuhunkin paasmaan, ja ne erotettiin rihmalla.
— Kun meillä Ripo-tädin kanssa ei näy olevan muuta työnoikeutta, niin me joudamme arvoituksille, sanoi kasku-Matti.
— Aivan niin, se on oikein, ja me joudamme kuuntelemaan työtä tehdessämme, virkkoi sulhanen.
— No pikku poku, arvaapas mikä se on: pitempi pitkiä puita, maan ruohoa matalampi, arvoitti kasku-Matti Paavolle.
— Se on maantie, vastasi Paavo. Mutta arvaapas sinä kasku-Matti mikä se on: musta kuin pappi, ei ole pappi; kiiltää kuin nappi, ei ole nappi; lentää kuin lintu, ei ole lintu; mörnii kuin härkä, ei ole härkä; matelee kuin mato, ei ole mato; tonkii kuin sika, ei ole sika?