— Matti Meikäläisellä oli viisi poikaa, joista vanhin
oli riski riihenpuija, toinen hiepra heinänlyöjä, kolmas vallan selvä seppä, neljäs oli nerokas muuten, vaan viides viraton Köntys.
Kun nuorin poika oli ylen kömpelö, niin ei häntä käytettykään muuhun kuin runttatyöhön: kesällä kasken- ja talvella halonhakkuuseen. Tätä hän tehdä pänttäsikin hyvin jähmäkästi, sillä hänellä oli runsaat ruumiinvoimat ja tukevat jäntereet. Eikä häntä muille töille totutettukaan, kun muka talossa tarvittiin runtustakin, ja muuten häntä pidettiin vähän hölönä, kun hän näet oli liian harvapuheinen eikä niin vesselä kuin toiset veljensä, vaan hän oli toisia kömpelömpi liikunnoltansakin. Näistä syistä ei häntä nimeltäänkään mainittu, — jos hänellä muutoin lienee sitä ollutkaan — vaan häntä sanottiin Köntykseksi.
Kerran Köntyksen kaskea kaataessa hän sattui ison puun luokse, jossa oli haukalla pesä ja pesässä pojat. Köntys, joka alkoi hakata jyhmää puuta poikki, kuulee yhtäkkiä puun latvasta pakinan. "Älä veikkonen pesäpuutani kaada!" rukoili haukka puun latvasta. "Minä annan sinulle voiman muutamilla sanoilla tehdä, mitä ikänä maailmassa haluat." "Jos niin on, niin jääköön pesäpuusi seisomaan", sanoi Köntys, "mutta mitkä ne sanat olisivat?" "Kun mitä aiot tehdä, niin sano vain:
Haukan suulla, haukan luilla, haukan harvoilla sanoilla, leveihillä leukaluilla
tapahtukoon se ja se eli niin ja niin, niin se tapahtuukin", neuvoi haukka. "Mutta et saa kenellekään ilmaista tätä salaisuutta, sitten se ei toimita mitään, jos vain kuka sen saapi tietää." "Ennen kuin rupean puhettasi uskomaan, täytyy mun koetella, onko puheessasi mitään perää vai luuletteletko vain minua", virkkoi tuosta Köntys. "Koetettuasihan sen näet", vastasi haukka. Nyt Köntys kiljaisi:
Haukan suulla, haukan luilla, haukan harvoilla sanoilla, levehillä leukaluilla koko metsä kaatukohon, paitsi haukan pesäpuuta.
Ja katso, koko metsä kaatua humahti yhtaikaa, vaan haukan pesäpuu jäi seistä jomottamaan siihen yksinänsä.
"Nyt tuli tuho!" huusi hädissään Köntys. "Mitähän kotona sanottaneen, kun minä koko metsän kaasin?" "Voithan sen samalla mahdilla saada seisomaankin", haukka lohdutti häntä. Köntys kiljaisi taas edellä kerrotut mahtisanansa ja samassa nousta kahahtivat kaikki puut paikallensa pystyyn. "Keinosi on oivallinen", sanoi Köntys haukalle. "En ikänäni sun peäspuutasi kaada; vieläpä tahdon varjella, etteivät muutkaan saa sitä tehdä."
Nyt Köntys läksi kotiinsa päivälliselle. Huomattuaan tiepuolessa vanhan rekiranin hän istausi siihen ja sanoi mahtisanansa. Ja katso ihmettä, reki alkaakin juosta vilittää hänen kotiinsa. Kuitenkaan hän ei tahtonut kartanolle asti ajaa, vaan pysäytti pellonpäähän, ettei muka kotiväki saisi tietää hänen salaisuuttansa.