Mitäs ollakaan tuosta. Kuluu vuosi, toinen vierähtää, kuninkaan tytär yhä vain kiihtyy miestään rakastamaan, ja onpa ukkokuninkaastakin vävypoika varsin mieluinen. Ollaan, eletään edelleen, niin jopa syttyy sota, kun toisen valtakunnan kuningas tahtoo tulla maata itselleen anastamaan ja niin valtakuntaansa laajentamaan. Mitäs muuta kuin kuninkaalle tuli hätä käteen. Ensi alussa ei hän tuota uskaltanut ilmoittaa vävyllensä, pelkäsi näet hänen sortuvan surusta, mutta pitihän viimeinkin sanoa, kävi miten kävi.
Hän ilmoitti siis vävylleen valtakunnan olevan vaarassa ja kysyi, ymmärtäisikö hän tuohon mitä neuvoa pitää. "Älä ole milläsikään rakas isäni", sanoi Köntys. "Tottahan minä, joka olen veden ruhtinaan voittanut, voittanen maan ruhtinaatkin. Muuten minä en ansaitse olla kuninkaan vävynä."
Sitten pyysi Köntys saattamaan itseään sotarintaan, jonne päästyään hän sanoi entiset mahtisanansa. Kohta kaatui vihollisen sotajoukko luusin laasin ja Köntys sai suuren sotasaaliin.
Siitä perin ei kukaan uskaltanut sotia kuningasta ja hänen vävyänsä Köntystä vastaan, vaan kaikki rakastivat vanhaa ruhtinastansa ja hänen hyvää vävyänsä Köntystä.
Sen pituinen se!
Kohta kun tämä satu oli kaskuttu, aukaisi pääemäntä Perätalon tyttö-Anni tuvan oven ja viittasi kädellään. Tytöt menivät kihahtivat hänen perästään ja palasivat pian kantaen ehtamurkinaa. Kukko lauloi juuri ensi kerran. Kun ruoka oli pöytään kannettu ja alettiin juuri syömään käydä, tulla tupsahti kolme Pajarin poikaa tupaan. Ei muuta kuin käytiin kaikki yhteen neuvoon, ehtamurkinalle. Ruokana oli leipää, voita, lämpöisiä potaattipiirakkaita, lampaan- ja sianlihaa sekä appiaisia ja maitoa. Appiaiset olivat vähässä vedessä keitetyt pavut, joista osa oli hienonnettu ja ripistelty suoloja sekaan.
— Minusta maistaa tämä ehtamurkina erittäin hyvälle, kun olen jo pitkät matkat tänä yönä kulkenut. Minä nimittäin kävin jo Huikkolassa, jonne Ripo-täti minut ajoi, sanoi kasku-Matti.
— Se olikin vallan oikein sinulle, kun sellaisen lyöpperin kanssa kävit arvoituksille; onhan hänellä kaiken maailman komit päässänsä, vastasi Pajarin Pekka.
— Siltä näyttää, sanoi kasku-Matti päätökseksi.
Kun ehtamurkina oli syöty ja ruoka korjattu, sanoi Niemelän Antti: