— Hyvät öitsivieraat! Kun nyt olette tässä koko yön ahkerasti toivikkia auttaneet, josta minä hänen puolestaan teitä kiitän, niin heitetään nyt työnteko valtaan ja pidetään pienet leikit: käydään nyt ensiksi vaikka sokkosille ja kasku-Matti saa käydä sokoksi.
Nyt asettuivat kaikki piiriin. He pyörivät muutaman kerran ympäri ja taputtivat käsiään. Sitten he pysähtyivät ja olivat aivan hiljaa kukin paikallaan. Kasku-Matti seisoi piirin sisässä silmä huivilla sidottuna. Hän tuli yhden luo ja koetteli sivelemällä tunnustella. Jos hän arvasi oikein, niin arvattu sai käydä sokoksi. Mutta jollei hän yhtä arvannut, hän sai siirtyä toisen luokse sivelemään. Tätä hän sai tehdä niin kauan, kunnes hän tunsi ja arvasi sivelemänsä henkilön, joka hänet pelasti ja kävi itse sokoksi. Näin pitkitettiin leikkiä kotvan aikaa.
Sokkosilla olon perästä lepäsi nuoriso vähän aikaa. Kasku-Matin kehotuksesta he kävivät sitten sarkaa kutomaan. Pojat ja tytöt kävivät vastakkain seisomaan, pojat toiseen ja tytöt toiseen riviin, ja ottivat toisiaan käsistä kiinni. Kasku-Matti, jolla Mäkelän Vappu oli parina, alkoi leikin. He seisoen rivin päässä menivät seuraavan parin käsien alitse. Tultuaan toisen parin luokse he nostivat käsiään, josta se pari pääsi heidän käsiensä ylitse. Täten ensimmäinen pari kulki toisten parien käsien alitse sekä ylitse, siksi että he olivat rivin päässä. Sitten seurasi heitä toinen pari, joka kulki samalla tavalla, vuoroin käsien alitse ja vuoroin ylitse. Siten olivat he kaikki liikkeessä. Leikin täyteen vauhtiin tultua he lauloivat leikkiessään:
Näin kudomme sarkaa, näin nostamme niisii, Viipurin viisii. Näin punainen juoksee, näin valkoinen rauvaa oman kultansa luokse eikä viivy kauan. Hei lystiä leikkii, hei Helkaa ja Heikkii, kun yhdessä kulkee, ja suksia polkee. Se on niin hauskaa, kun pirta se nauskaa.
Leikin parhaillaan ollessa jylkähti yhtäkkiä Paavon mieleen, että hän oli karkulainen. Häntä ei enää ilahduttanut siellä olo. Hän haki hattunsa ja sanoi kasku-Matille jäähyväiset.
— Ole vain päähän asti, kehotti Matti häntä.
— En voi enää olla, kun karkasin kotoani, ja siksi täytyy joutua kotiin, ennen kuin meidän ihmiset ennättävät ylös nousta, vastasi Paavo.
— Jos minä sen tiesin, että sinä karkaat kotoasi, niin en olisi sinulle antanut lupaa ollenkaan; vaan eihän sitä enää voi takaisin ottaa, sanoi Matti. Mikä on tehty, sitä ei voi tekemättömäksi tehdä. No, älä ole sentään milläsikään: päällä päästään pätevistä asioista, eihän tästä mene päätäkään, selkähän sen vastanee.
Samassa tuli tyttö-Anni ulkoa tupaan ja sanoi Paavolle:
— Äitisi hakee sinua; hän seisoo ulkona ja odottaa. Joudu sukkelaan!