Paavo pelästyi niin, että häntä alkoi vapisuttaa. Paikalla hän juoksi toisesta porstuan ovesta ulos ja kuuli mennessään jonkun sanovan äidilleen:
— Jo poikasi juoksi kotiin.
Kotona olivat jo vanhemmat ihmiset valveilla, kun Paavo tuli.
— Ka, johan karkulainen tuli takaisin, sanoi Paavon isä. En, poikaseni, olisi voinut sinua sellaiseksi luulla, jos en olisi silmilläni nähnyt.
— Antakaa anteeksi, isä kulta, rukoili Paavo ja kävi polvilleen isänsä eteen. En enää milloinkaan karkaa.
— Tämä on niin suuri rike, ettei sitä voi antaa anteeksi, vaan sinun pitää saaman vitsaa; hae vain porstuasta vitsat tänne, virkkoi isä.
Paavo haki vitsat ja kyyristi selkänsä, johon isä piiskata ropsi vähän aikaa. Sitten hän luki Paavolle tuomion:
— Koko talvessa et pääse mäkeä laskemaan, et jouluna tahvananajoon etkä kirkkoon.
Kun Liisa kuuli poikansa kotiin menneen, niin hän pistäysi öitsitupaan, jossa nuoriso parhaillaan oli piirileikissä.
— Näinkö sitä toivikkia autetaankin? kysyi Liisa Ripo-tädiltä.