Sisältö: Toivikkiaika. Lahjusten varustaminen. Veljen antimet.
Kuulutuksellepano. Kompromin lautamies. Morsiuskuulutukset.
Räätälin ja suutarin työt. Liitollinen. Hyvät neuvot hylätään.
Vihkiminen. Avio-ohjelma.
Toivikkiajaksi kutsuttiin sitä aikaa joka oli harjakaisten ja läksiäisten välillä. Kun morsiamen oli varustettava suuri joukko lahjuksia kaikille sulhasen sukulaisille ja koko häärahvaalle, vieläpä kuokkavieraillekin, niin voipi arvata mitkä joukot siinä piti valmistaa, kun monta vaatekappaletta oli ruoskan nenään pantava lahjuksia jaettaessa. Jo ämmäjäiskestin aikana kysyi Niemelän emäntä Lippolan emännältä, kuinka paljon oli mitäkin laatua lahjuksia varustettava, ja niitä ei suinkaan ollut vähäinen määrä. Erittäin vielä, jos lahjusten ottajat tiesivät morsiamen olevan varakkaan, hän sai sitä riskimmästi varustaa lahjuksia.
Jo tytöllä, joka naimisiin aikoi, piti olla kymmenittäin kassapaitoja, pitopaidat erikseen; samaten piti olla hameita, sukkia, kintaita, lapasia ynnä muuta vaatetavaraa. Siitä syystä jo äidit koettivat pitää takaisen jalan eteenpäin, so. he varustivat tyttärilleen vaatetta vahvasti. Varsinkin kun tyttö tuli toivikiksi, morsiameksi, oli varustuksilla kiiru. Tiettävästi ei sitä yksin eikä kaksinkaan käsin ennättänyt kaikkia varuksia valmistaa, vaan sukulaiset, hyvät ystävät ja naapurit saivat olla apuna.
Niemelässäkin oli senkin seitsemän kiirettä tytärtä laitettaessa, kun oli anopille kudottava uudet sarkahameet, ne painettava sinisiksi sinihiilillä, ommeltava ja pantava punainen verka helmaan. Esiliinakangas oli myöskin kudottava ja esiliinat rimsuineen valmistettava. Pyyhe- (nenäliina-) kangas niin ikään piti kudottaman, ommeltaman ja rimsuteltaman. Samoin oli käsiliinakangas kudottava ja pyyhikkeet tehtävä valmiiksi ja kirjailtava molemmista päistä. Paitsi näitä oli valmistettava kuusi lahjapaitaa, epämääräinen luku sukkia, kintaita ja lapasia sekä vöitä ja monenmoisia nauhoja ym. pienempää rihkamaa. Tosin kyllä niitä oli jo entuudestaankin varattu, mutta piti sitä olla uuttakin, aivan vastavalmistettua kavetta.
Antti teki sisarelleen uuden katajaisen tiheävanteisen kotikapan, joka annettiin Kaisalle keralle hänen uuteen kotiinsa. Kapan pohjaan oli leikattu vuosiluku ja omistajan puumerkki. Myöskin kaulausneuvot, kartun ja palikan, joilla vaatteita silitettiin, teki Antti sisarelleen hänen vietäväkseen uuteen kotiinsa.
Vaikka Kaisalla oli entinenkin vaippa (lankatäkki), niin yhtä kaikki tahtoi Niemelän emäntä tehdä tyttärelleen uuden harmaan ja mustaruudukkaisen oikein paksun vaipan sekä uuden hurstuen. Ne oli myöskin toivikkiaikana kudottava ja valmistettava.
Niin kuin ennen oli tuumattu, perjantai-iltana ennen tuomiosunnuntaita ajaa ramautti Lippolan Juhana kelloissa ja kulkusissa Niemelään ja oli siellä yötä. Huomenaamuna lähdettiin pappilaan kuulutukselle panettamaan. Lautamies ajoi yksinänsä edellä ja morsiuspari jäljestä. Ketään muuta ei vielä ollut ennättänyt pappilaan.
Rovasti kätteli ystävällisesti jokaista ja kysyi kuulumiset. Kaisa antoi rovastille kirjavat sukat.
— Jassoo, te taidatte aikoa pyhään avioliittoon ja tahdotte siis panettaa kuulutuskirjalle, sanoi rovasti.
— Aivan niin, herra rovasti, vastasi lautamies kumartaen.