AABEL. Ei. On Jehovalle otollista ja meille itsellemme hyödyllistä taivuttaa harhailevaa mieltämme korkeampaan päämäärään. Muuten sielumme maalliset siteet kasvavat liian vahvoiksi.
KAIN. Ja sen vuoksi on valittava taivaalliset pakkositeet — se on sitte uhri!
AABEL. Kain, Kain! Silmäsi leimuavat niin oudosti ja äänesi niin kummasti värähtelee. Olet liikutettu —
KAIN. Niin olen, sydänjuuriani myöten, rikki, hajallaan!
AABEL. Sepä juuri osottaa että todella kaipaat uhria. Uhri tuo aina siunausta, aina mieltämme tyynnyttää ja kohottaa. Valitse alttari!
KAIN. Anna minun mennä, Aabel! Tai salli ainakin olla itse uhria toimittamatta. Voinhan katsella, kun sinä uhraat, ja vaikkapa sitte yhtyäkkin — jos voin.
AABEL. Kas niin, veljeni! Mielesi tyyntyy vähitellen. Valitse alttari, niin käyn hakemassa sytykehiilet.
(Kumartuu korjaamaan paikoilleen erästä irtaantunutta turvetta
toisessa alttarissa.)
ÄÄNI. Hiilet! Missä on tulikaaresi, Kain?
KAIN (kuin havahtuen.)