Lehtien lepatus.
Linnut pesän laittoivat
Pieneen pihlajaan;
Senpä tuulet taittoivat
Maahan makaamaan.
Toinen sammalella
Sikein uinuaa,
Toinen oksasella
Surren vaikertaa. —
Näin taru lintujen päättyvi, näin!
SILLA.
Äsken vasta sulle armas
Annoin nuoren lempeni;
Nyt jo tuonen halla karmas
Sinut kylmi, suveni —
Ja syksy niin synkkä jo on.
Kukkien kujerrus.
Kasvoi kerran kedolla
Soma kukkanen;
Senpä sulhon otsalle
Solmi neitonen.
Kuihtui kedon kukka,
Sulho kalvastui;
Itki impi rukka,
Poski lakastui. —
Tää taru kukkien, neitojen on!
SILLA.
Äsken soihtu, nyt jo sammuit;
Minne matka, veljeni?
Tuoni julma, multa ammuit
Veikon, sulhon, kaikkeni. —
Oi unta vain elämä on!
Nurmen nyyhkytys.
Kysyi kerran poikanen:
Mit' on elo tää?
Hälle vastas äitynen:
Kolme syleilmää;
Ensin tuutii äidin syli
Elon unelmaan,
Sitten sulkee armaan syli
Lemmen onnelaan —
Kolmas maaemon syleily on!