KAIN. Korkeuksiin, syvyyksiin! Mitä on tuolla ylhäällä, mitä maan povessa, mitä vuorten sisuksissa?
AABEL. Sinähän, veli hyvä, haaveilet suorastaan mahdottomia!
KAIN. Tänään mahdotonta, huomenna mahdollista!
SILLA (joka on palannut). Tässä, Kain!
KAIN. Hyvä, Silla!
Mikä on mahdotonta? Ovatko lampaasi ainoat, joita kannattaa paimentaa? Katselin taas tänään aron uljaita sarvikkaita. Nekin imettävät, niilläkin on maitoa. Mitä on sinun uuhiesi tilkka niiden rinnalla!
AABEL. Mutta nehän ovat villejä, melkein petoja!
KAIN. Sen parempi! Taltuttaa, alistaa, lannistaa — se olisi vaivan arvoista! Jos olisin sinun sijassasi, ne eivät vapaina kävelisi — tai en kävelisi minä!
AADA. Se oli Kainia se!
KAIN. Tuolla korskuva hepo ketoa kiitää. Jänteet jännitteessä, harja tuulessa hulmuaa — mikä verraton näky! Sen selkään haluaisin nousta, sieltä nuoleni petoihin lennättää. — Ja nousenkin vielä kerran!