MIKAEL. Vain se on tiellä, joka itse tiensä etsii.
EEVA. Herra, Herra! Sitä emme omin neuvoin koskaan löytää voi. Jo käärme voiton sai. Vain yksi vesa versoo — sekin veljenverin tahrittu (nyyhkyttää.)
MIKAEL. Vaimo! Herran tiet ei ole ihmisten. Siis kuule armon sanoma, se lohtunasi tietä etsi. Näin sanoo Herra, Herra: surusi olen nähnyt ja kuullut huokauksesi, eikä käteni ole lyhetty. Sinulle on syntyvä poika, jonka päällä lepää Aabelin henki. Hän on oleva suloinen saarnaaja ja elämäsi ehtoon lohdutus.
EEVA (lankeaa polvilleen ja suutelee hänen vaippansa lievettä). Jehova,
Jehova! Olen mahdoton näin suureen armoon.
MIKAEL. Jehovan on armo ja istuimensa rakkaus. Käy siunattuna tietäsi!
Ja sinä, Silla! Näin sanoo Herra: nöyrille minä olen armo ja vilpittömille laupeus. Sinulle on syntyvä veli, joka on surusi vaimentava, ja sinä itse olet kerran tulevaisuuden toivoa rintasi alla kantava. Ole siunattu!
SILLA. Suuri on Herra, Herra!
EEVA. Käsittämätön armossaan!
(Molemmat naiset nousevat ja poistuvat.)
LUSIFER (tulee esiin — purevasti). Joko nyt ovat kaikki siunatut ja saatetut —?