KAIN. Sitä kaikki toivomme, mutta oleva ei tule olemattomaksi. Luonnon haltijoita — ja kuitenkin turvattomia sen edessä!
AABEL. Se vain meitä muistuttaa heikkoudestamme ja viittaa Häneen, jonka valta ulottuu niin hyvän kuin pahankin ylitse, niin myrskyssä kuin päiväpaisteessa ilmenee.
KAIN. Eh-kä. — Mutta mitä me tiedämme hänestä?
AABEL. Mitä tiedämme hänestä —?
KAIN. Niin — hänestä, joka ei näyttäydy! Kunpa tulisi kerran luoksemme, astuisi tuohon keskellemme ja sanoisi mitä hän on ja mitä tahtoo.
AABEL. Mutta sehän ei ole tarpeenkaan. Vanhempamme ovat nähneet.
KAIN. Mutta ovatko he myös käsittäneet hänet oikein?
AABEL. Epäiletkö sitä —?
KAIN. He ovat erehtyneet muussakin!
SILLA (rukoilevasti) Kain?